Teatterissa: Canth Kansallisteatterissa

Cécile Orblin. Kuva Krista Mäkinen 

Marraskuun Bloggariklubi kokoontui Kansallisteatterin Lavaklubilla. Ilta alkoi valosuunnittelija Kalle Ropposen vierailulla, jossa kuultiin muun muassa se, että Canthia on harjoiteltu 77 kertaa ja valosuunnittelija on ollut paikalla melkein joka kerta. Keskiviikkona ajatukset olivat ensi-illassa, mutta jo torstaina katse olisi oltava suunnattuna seuraavaan työhön. Mielenkiintoinen on fakta. että Suomi on yksi kolmesta maasta, missä valosuunnittelua voi opiskella taiteena, muualla sitä opiskellaan tekniikkana. 

Klubin kirjailijavieras oli Riku Korhonen, joka kertoi uudesta Emme enää usko pahaan - teoksestaan. Yritimme arvailla onko Korhonen saanut Finlandia-palkinnon, mutta käytöksen perusteella oli mahdoton sanoa. Kuten nyt tiedetään, palkinto meni Jukka Viikilälle ja teokselle Akvarelleja Engelin kaupungista. Molemmat haastattelut livestriimattiin ja ne ovat nähtävissä Kansallisteatterin Facebook-sivulla. 

Ilta huipentui Canth-näytelmän ensi-iltaan. Kalle Ropponen varoitti ennalta, että luvassa ei ole elämäkerta vaan ohjaaja Kaisa Korhonen pyrkii räjäyttämään häkin Minna Canthin ympäriltä. Näin todella tapahtuu.

Cécile Orblin ja Pirjo Luoma-aho. Kuva Stefan Bremer.

Olen lukenut Minna Maijalan kirjoittaman Canth-elämäkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen jota käsikirjoittaja Seppo Parkkinen on käyttänyt yhtenä lähdeteoksena. Silti tietoni Canthista ovat varsin vähäiset ja sitkeässä on mielikuva hänestä jo iäkkäämpänä mutta aina suorasukaisena, tiukka katse suunnattuna eteenpäin. 

Näytelmän Minna on alussa nuori, juuri jäämässä leskeksi ja sitä kautta seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi jolla on myös kauppa hoidettavanaan. Arkiset asiat vaikuttavat kirjoittamiseen mutta eivät estä sitä. Minnalla on voimakas tahto ja palo. Vaikka näytelmät herättävät kohua ja esitysten määrä jää vähäiseksi, hän ei lannistu. Ida Aalberg (Kristiina Halttu) on näytelmän - niin Canthin kuin muidenkin - menestyksen tae, joten kun Aalberg on ulkomailla vaikuttaa se kotimaiseen teatterielämään. Minna tuo lavalle omia tuttaviaan jotka pärjäävät hyvin mutta eivät ole Aalbergin veroisia. Ja kun Aalberg on maisemissa herättää se närää muissa naisnäyttelijöissä; hän vie pääroolit ja saa kaiken huomion. 

Suomalaisen Teatterin Bergbomit (Jukka Puotila Kaarlona ja Pirjo Luoma-aho Emilienä) kauhistelevat kun kuulevat Minnan kirjoittavan ruotsiksi. Minnan vastaus on, että hän kirjoittaa ruotsiksi koska hän voi. 

Kristiina Halttu ja Cécile Orblin. Kuva Stefan Bremer

Pidin esityksestä, joskin lopun venäjänkielinen Lokki-näytelmän kohtaus jäi jotenkin irralliseksi. Muut näytelmäkohtaukset ovat Canthin teoksista, miksi tämä yksi Tsehov? Ida Aalberg lähtee Pietariin mutta liittyykö se jotenkin tähän? Kuitenkaan Aalberg ei esiinny Tsehov-pätkässä. Ehkä minulta meni ohi Tsehovin merkitys Canthille, koska painotus on Zolassa. Samoin Juhani Ahon ja Arvid Järnefeltin hahmot jäivät etäisiksi, koska ne esiintyvät varsin vähän. 

Mietin myös Kanttilaa ja Minnan salonkia. Käsiohjelmassa sanotaan Kanttilan olleen "kulttuurikeskus, johon saapui vieraita pääkaupungista saakka". Näytelmän Minna Canth on eniten tekemisissä Bergbomien, Ida Aalbergin ja näyttelijä Niilo Salan (Jussi Lehtonen) kanssa. Aho ja Järnefelt vilahtavat muutamassa kohtauksessa, mutta itse asiassa en ollut varma tapahtuuko Canth Kuopiossa vai Helsingissä. Ovatko Bergbomit ja muut vieraat Kuopiossa vai Minna Helsingissä, varsinkin kun useissa kohtauksissa on mukana Minnan äiti (Olli Ikonen)? 

Kuva Stefan Bremer

Sanoin heti esityksen jälkeen, että näytelmässä ei ole yhtään helppoa roolia. Olen edelleen sitä mieltä. Näyttelijät suoriutuivat urakasta (esityksen kesto 2 h 50 min) mainiosti. Pientä takeltelua yksittäisissä sanoissa oli mutta se ehkä karsiutuu pois tulevissa esityksissä. Pääroolissa Cécile Orblin tekee hurjan hienon työn. Minnan rooli on fyysinen, se sisältää paljon suuria eleitä ja lavalla harppomista. Tunnetilat vaihtelevat laidasta laidaan, on suurta epätoivoa, suurta uhoa ja suurta iloa. Lisäksi Minna on lavalla melkein jokaisessa kohtauksessa. 

Minnan lisäksi pidin erityisesti Emilie Bergbomista. Pirjo Luoma-ahon Emilie tuntuu olevan ison osan ajasta huolissaan, vääntelee käsiään ja liikuskelee edestakaisin. Silti Emilie ei juuri näytä mielenkuohujaan sen enempää, äänensävy vaihtelee mutta voimakkuus ei juurikaan. 

Jukka Puotila ja Jussi Lehtonen. Kuva Stefan Bremer

Lavastus on yksinkertainen mutta mielestäni erinomaisen toimiva. Pyörimisen ja vaihtuvien lavasteiden sijaan nähdään pääosin pieniä muutoksia huonekalujen avulla toteutettuna. Henkilöhahmot kantavat tuoleja puhuessaan, ja kohtaus lipuu toiseen täysin luontevasti. Portaiden avulla lava on jaettu tasoihin, jotka toimivat myös paikan ja tilanteen vaihtamisessa vallan hyvin. Toisinaan lava on jaettu valoilla kahteen tai kolmeen osaan, jolloin henkilöhahmojen vuoropuhelu tapahtuu niin että nämä sijaitsevat eri paikoissa, jopa eri maissa. Olen aina tykännyt tällaisesta ratkaisusta. 

Pitkän esityksen aikana tunnelma vaihtuu moneen kertaan ja se herättää katsojassa monenlaisia tunteita. Ida Aalberg valokeilassa Pariisissa on vangitseva näky. Minnan tyttären Hannan kuolema ja hautajaiset samoin kuin loppukohtaus Minnan viimeisistä ajoista ovat liikuttavia. Toisessa ääripäässä on iloinen Pariisi väkijoukkoineen. Unohtamatta Minnan itseluottamusta joka välillä horjuu pahasti ja välillä nousee korkeuksiin. 

Kaiken kaikkiaan Canth on hyvä ja viihdyttävä esitys, ainakaan minulla ei ollut pelkoa pitkästymisestä pituudesta huolimatta. Tarkkana kuitenkin täytyy olla että pysyy kärryillä, henkilöitä, tapahtumia ja tapahtumapaikkoja on sen verran paljon.

Canth Kansallisteatterissa

Käsikirjoitus Seppo Parkkinen

Ohjaus Kaisa Korhonen

Valosuunnittelu Kalle Ropponen

Ääsuunnittelu Esa Mattila

Lavastus Kati Lukka

Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava

Musiikki Hannu Kella

Rooleissa mm. Cécile Orblin (Minna Canth), Kristiina Halttu (Ida Aalberg), Jukka Puotila (Kaarlo Bergbom), Pirjo Luoma-aho (Emilie Bergbom), Jussi Lehtonen (Niilo Sala), Seppo Pääkkönen / Taisto Reimaluoto (Ferdinand Canth ja Émile Zola), Olli Ikonen (näyttelijä Törmänen ja Ulrika Johnson), Pihla Maalismaa (Hilda Asp), Pirjo Määttä (Anni Canth ja Olga Salo)