Syyskuun Bloggariklubissa päästiin katsomaan Pirkko Saision versiota Topeliuksen sadusta Koivu ja tähti. Kolmetuntinen sessio on melkoista menoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu, mutta huumori keventää rankkoja hetkiä.
Näytelmässä seurataan sisarusparin Hagarin ja Kristofferin elämänkulkua eri aikatasoilla. Poikasena Kristoffer ryöstettiin Venäjälle, eikä kotiinpaluu ole helppo. Hagar on kokenut hylätyksi tulemisen tunteen, eikä pääse siitä koskaan kunnolla eroon. Sisarusten välinen side on kuitenkin tiivis, oli aikataso sitten mennyt tai tuleva. Riitelyä on, tottakai, mutta tiukan paikan tullen toista puolustetaan viimeiseen asti.
Hagar ja Kristoffer kutsuvat ystäviä mökille. Tavallinen illanvietto muuttuu yhä omituisemmaksi, kunnes lopulta ollaan jo liki Selviytyjät-henkisessä eloonjäämistaistelussa. Tuttu muuttuu oudoksi, metsä saa uhkaavia sävyjä, ilmansuunnat vaihtavat paikkaa. Kukaan ei tiedä mitä tehdä, minne mennä, miten selvitä tilanteesta.
Pidin esityksestä kovasti. Ainoa miinuspuoli on se, että ensimmäisellä puoliskolla minun oli ajoittain vaikea saada sanoista selvää. En tiedä, puhuivatko näyttelijät niin nopeasti etteivät korvani ja aivoni pysyneet mukana, vai mistä oli kyse. Toisella puoliskolla tätä ongelmaa ei ollut.
Erityisesti Tiina Weckström Hagarina on nostettava esiin. Hän hallitsee näyttämöä aivan suvereenisti. Hagar käy läpi tunnekirjon ääripäästä toiseen, ja Weckströmin vimma sekä vahva läsnäolo välittävät tunteet katsojalle ytimiin asti.
Myös muu roolitus on onnistunut. Huvituin etenkin Katariina Kaitueen Lillemor-hahmosta; verrattuna kevään hyytävän jäiseen Lady Macbethiin Kaitue saa nyt vetää överiksi ihan kunnolla. Oi voi kun juustojen kanssa ei olekaan crackereita ja hilloa! Jukka Puotila tekee taattua laatutyötä Kristofferina. Hänet tunnetaan ehkä enemmän tv:n puolelta tasaisen vakaista roolihahmoista, mutta tässä hän pääsee repäisemään ja riehumaan, olemaan kaikkea muuta kuin tavallinen suomalainen mies.
Koivun ja tähden maailma menee vähän vinksalleen, mutta se on alati tavattoman kaunis. Lavastus ja valot muovaavat tunnelmaa tehokkaasti. Pidin kokonaisuudesta, mutta myös monista yksityiskohdista. Heti alussa kuiskasin seuralaiselleni, että onpa iskevä alku. Metsä, puuhahmot, jopa monotoninen puhe imaisevat heti mukaan. Myös loppu on tehokas, joskin olisin jättänyt viimeisen repliikin pois.
Karin Paciuksen äitihahmo on varsin kylmäävä. Rukin tasainen poljento säestää puhetta, joka kuvaa elämän karuutta ja tulevaisuuden toivottomuutta. Kurkiaurasta jääneiden lintujen taistelu on lyhyt mutta äärettömän koskettava hetki.
Kuvat Stefan Bremer
Koivu ja Tähti Kansallisteatterissa
Rooleissa Tiina Weckström, Jukka Puotila, Karin Pacius, Riku Nieminen, Heikki Pitkänen, Sonja Salminen, Petri Manninen, Harri Nousiainen, Elsa Saisio, Mari Lehtonen, Jukka-Pekka Palo, Katariina Kaitue sekä Paula Siimes
Ohjaus Laura Jäntti
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tarja Simone
Musiikki Markus Fagerudd
Valosuunnittelu Morten Reiman
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti