Saksankielinen alkuteos Unhaltbare Zustände (2019)
Suomentanut Olli Sarrivaara
Lurra Editions 2020
343 s.
Arvostelukappale
Eletään vuotta 1968. Sveitsiläisen tavaratalon Quatre Saisonsin somistaja Stettler elää tyytyväisenä tavallista, yllätyksetöntä elämäänsä. Näyteikkunoiden somistus ja tulevien kausien somistusten suunnittelu ovat juuri sitä, mitä hän haluaa tehdä. Kotona hän kuuntelee radiota, ja kirjoittaa kirjeitä radion pianistille Lotelle. Eräänä päivänä Stettler havaitsee, että tavarataloon on palkattu toinenkin somistaja. Häneltä kysymättä ja hänelle ilmoittamatta! Kuka kumma on tuo herra Bleicher, mistä hän on tullut ja miksi ihmeessä hän saa somistaa jouluikkunan?
Hän askaroi joka ilta sinnikkäästi ja ahkerasti, mutta iloisin mielin. Hänellä oli palava halu muotoilla kirjeestä yhtä kaunis kuin oli ollut hänen kaunein näyteikkunansa. Päivisin hän vaikutti hieman uupuneelta eikä neiti Hodel voinut olla huomaamatta hänessä tiettyä hajamielisyyttä, mutta neiti oli ajan saatossa tottunut odottamaan Stettlerin taholta yhtä sun toista.
Hän käytti käsineitä, koska oli oletettavaa, että nimettömän lähettäjän kirjeestä etsittäisiin sormenjälkiä. Virheet olivat helposti vältettävissä. Hän odotti malttamattomana päivää, jolloin kirje olisi valmis ja hän voisi pudottaa sen postilaatikkoon. Mitä pidempään hän kirjettä hioi ja mitä useammin hän sen luki, sitä arvoituksellisemmalta teksti hänestä tuntui, sitä hienostuneemmalta ja harkitummalta kirjainten asettelu ja sitä kuohuttavammalta kirjeen sisältö, kaikki oli kohdallaan, kaikki täsmäsi, kaikki oli omalla paikallaan. Oli ollut hämmästyttävän vaivatonta muuttua täksi toiseksi ihmiseksi, joka hän ei ollut, jota hän ei tuntenut ja joka hän ei pohjimmiltaan edes halunnut olla, jota hän nyt esitti; halveksuttava nimettömien kirjeiden kirjoittaja.
Kirja oli juuri sitä mitä odotin, ja kuitenkin vielä enemmän. Oli selvää, että Stettlerin vakaa maailma nyrjähtää "kilpailijan" tultua, oli selvää että pienet muutokset johtavat kohti jotain suurempaa. Kun Stettler lähtee ensimmäistä kertaa viihteelle, tai avaa ensimmäistä kertaa kotona neljännen olutpullon, on selvää että asiat ovat edenneet peruuttamattomasti. On kuitenkin yllättävää, ja siksi hienoa, kuinka pitkälle Sulzer Stettlerin vie, selvästi ainakin minun odotusteni yli.
En tiedä mikä siinä on, mutta jostain syystä minuun iskevät tällaiset tarinat, joissa arki on näennäisen tavallinen mutta sitten siitä paljastuukin jotain häiritsevällä tavalla vinossa olevaa. Useimmiten vieläpä niin, että henkilöhahmo itse kokee vinksahtaneen täysin normaaliksi. Tässä sekä Stettlerin suhtautuminen Bleicheriin että Lotten mennyt suhde opettajaansa ovat molemmat sellaisia, jotka saavat lukijan kohottamaan kulmiaan.
Tämä on myös niitä kirjoja, joissa lukiessa naurattaa mutta samalla miettii, onko nauraminen ollenkaan soveliasta. Ehkä pitäisi vaan nostaa käsi suun eteen ja teeskennellä yskivänsä. Tilanteet ovat melko noloja, vaikka henkilöhahmo(t) itse ei(vät) tiedäkään niiden olevan noloja. Yleensä he ohittavat ne äkkiä ja sopeutuvat tai pakenevat. Siksi lukijakaan ei aina tiedä, miten asioihin pitäisi tai sopisi suhtautua.
Kiitokset Lurra Editionsille arvostelukappaleesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti