Englanninkielinen alkuteos Olive Kitteridge (2008)
Suomentanut Kristiina Rikman
Tammi 2020
Äänikirjan lukija Erja Manto
Elizabeth Strout: Olive, Again
Viking 2019
289 s.
Tekevälle sattuu: riemastuin kesällä nähdessäni Olive, Again-kirjan, että luenpa englanniksi kun juuri tuli suomennos. Sitten aloin ihmetellä, että kuinka tämä on vuodelta 2019, kun on olemassa vuosia vanha tv-sarja? Havaitsin, että kyseessä onkin jatko osa Olive Kitteridgelle. Luin siis vahingossa ensin jatko-osan, ja vasta sen jälkeen kuuntelin ensimmäisen kirjan :D Ei siitä sinänsä ole haittaa.
Olive Kitteridge on ihana ja kamala ihminen. Hän on suorapuheinen ja siksi melkoisen tyly, ja vaikka hänellä on hyvä sydän se tahtoo jäädä kömpelön itseilmaisun alle. Hän pitää tiukasti kiinni mielipiteistään ja näkee maailman varsin mustavalkoisena. Moni pelkää häntä, mutta häntä myös arvostetaan.
Kummassakin kirjassa on nippu lyhyempiä tarinoita, joissa Olive on vaihtelevassa määrin esillä. Joskus pääroolissa, joskus yhdessä lauseessa mainittuna, joskus tekijänä, joskus muistona. Hän on hallitseva hahmo, riippumatta siitä kuinka monesti hänet mainitaan. Heti kun hänen nimensä lukee tai kuulee, silmien eteen nousee jykevä joskin varjomainen nainen.
It wasn't until Olive saw the red scarf that she had knit for Little Henry lying half under the couch in the living room that she felt something close to terror. She bent down and picked it up, and she took the scarf and returned to kitchen, where Jack was leaning forward with his arms on the tabletop. Olive opened the door and put the scarf into the garbage bin by the front door. Then she came cack inside and sat down across from Jack. "Well," she said.
"Well," Jack said. He said it kindly. He placed his large, age-spotted hand over Olive's own. In a moment he added, "I guess we know who wears the pants in that family."
"Her mother died recently," Olive said. "She is greaving."
But she pulled her hand away. It came to her then with a horrible whoosh of the crescendo of truth: She had failed on a colossal level. She must have been failing for years and not realized it. She did not have a family as other people did. Other people had their children come home and stay and they talked and laughed and the grandchildren sat on the laps of their grandmothers, and they went places and did things, ate meals together, kissed when they parted. Olive had images of this happening in many homes; her friend Edith, for example, before she had moved to that place for old people, her kids would come and stay. Surely they had a better time than what had just happened here.
Pidän useista kirjoista, mutta näitä kahta rakastan. Harvoin lukiessa koen niin voimakasta liikutusta, kuin näiden kanssa. Ja harvoin tunnen olevani tiiviisti mukana tapahtumissa. Vaikka Olive on välillä pelottava, on hänessä myös lempeä puoli. Välillä tuntuu että hän on opettajaroolinsa vanki; vielä silloinkin, kun hän on ollut pitkään eläkkeellä, hänet koetaan auktoriteettina. Samalla häntä pidetään luotettavana; hänelle voi kertoa asioita, hän on turvallinen tuki. Koska Olive on niin hallitseva, muut hahmot jäävät väkisin etäisemmiksi, mutta tässä tapauksessa se ei haittaa. Oliven pojasta Christopherista en pidä lainkaan, sen sijaan Jack on huipputyyppi. Oliven ikätoverit ovat toinen toistaan tympeämpiä, mutta nuorista tykkään.
Äänikirjan lukijana Erja Manto on upea, hän saa pienellä äänensävyn muutoksella tuotua Oliven kulloisenkin mielentilan esiin. Varsinkin kärttyisä Olive saa kylmät väreet menemään. Suorastaan pelottaa, kun Olive toivoo miniänsä kuolemaa, tai kun hän pettyy kun Henry ei kuolekaan vaikka hän antaa tälle luvan mennä. Hyytävää, mutta ah niin vangitsevaa luettavaa!
Mietin, katsoisinko tv-sarjan vaiko en. Toisaalta kiinnostaa, toisaalta pelottaa että vastaako näyttelijän luomus lainkaan sitä Olivea, jonka minä näen edessäni. Kertokaa kommentteja te, jotka olette sarjan nähneet!
Lukemisesta ja kuuntelemisesta jäi tunteikas olo. Tavallaan olen hirveän surullinen Oliven puolesta, etenkin kireistä väleistä pojan kanssa ja siitä, että hänelle naureskellaan selän takana. Samalla hurraan hänelle, että hän uskaltaa sanoa ja ajatella niin kuin sanoo ja ajattelee, piittaamatta siitä sohaiseeko ampiaispesään. Toisaalta koen haikeutta siitä, että tarinat on nyt luettu. Mitäs nyt, kenestä nyt voin pitää kun Olive on poissa? Kuka täyttää Oliven jättämän aukon?
Olive Kitteridge on saanut paljon lukijoita, siitä on kirjoitettu muun muassa blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Tässä kaupungissa tuulee aina ja Paljon melua kirjoista. Olive, Again on luettu blogissa Kirjaluotsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti