Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa & Niko Rantsi: Sinun puolestasi vuodatettu

 

Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa

Teos 2020

469 s.

Niko Rantsi: Sinun puolestasi vuodatettu

Tammi 2020

347 s.

Teen kahden kirjan yhteispostauksen, koska laitan tämän parivaljakon Helmet-lukuhaasteen kohtiin 47.-48, "kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet". Molemmissa nimissä on kolme sanaa, ne alkavat samalla sanalla, ja kummassakin nimessä on jotenkin uhkaava tunnelma.

Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa

Katja Raunio on kirjoittanut kerrassaan mainion teoksen fiktiivisestä poliitikosta Anton Harmajasta. Kirjassa nimetön arkistovirkailija kertoo paitsi kaikkien tuntemia seikkoja Harmajasta myös niitä, jotka ovat olleet yleisöltä piilossa salattuina. Arkistot paljastavat pojan, jota vahva isä ohjasi jo nuoresta politiikkaan. Antonin poliittinen ura oli melkoista vuoristorataa, nuoresta kunnanvaltuutetusta hän päätyi kansanedustajaksi, ministeriksi ja aina presidentiksi asti, mutta uralla oli myös monenlaisia kohuja joita isä Kustaa uskollisine liittolaisineen pyrki kääntämään parhain päin. Anton vaikuttaa läpi elämänsä epävarmalta, ikään kuin hän ei uskaltaisi asettua isäänsä vastaan. ei uskaltaisi elää niin kuin haluaa vaan antaa aina periksi isän toiveille- vain huomatakseen että isä taisikin olla oikeassa ja tietää mikä hänelle on parasta

Läpi kirjan seurataan Antonin kirjeenvaihtoa Judas Berglundin kanssa, mystiset hahmon joka liehuu Antonin liepeillä mutta jota kukaan muu ei tunnu tuntevan. Hän suorastaan pelottaa monia. 

Vaikka Kustaa Harmaja pyrki neuvoissaan selkeyteen, olivat kysymykset sukupuolesta ja tasa-arvosta Anton Harmajalle elämänmittainen hämmennyksen aihe. Muistelmaluonnoksessa hän palaa "Päiväkäskyn" myrskyisiin aikoihin kummastellen julkista reaktiota. Muilta osin luonnosvihko on hyvässä kunnossa, mutta kyseinen sivu on revitty silpuksi. Palaset olivat kuitenkin säilyneet vihkon sivujen välissä, mistä ne ropisivat arkiston pölyiselle lattialle. Vanhan tekstin kanssa työskentelevä on tottunut aineistonsa sirpaleisuuteen ja suttuisuuteen. Kieltämättä käsillä oleva tehtävä koetteli palapelinkokoajan taitojani, mutta samasta koitoksestahan on lopulta kyse myös elämänkertatyössä. Toimeen tarttuessaan hyväksyy sen, että jotkin palaset voivat olla väärässä järjestyksessä ja siten harhauttaa lukijaa ja riistää häneltä muita mahdollisia tulkintavaihtoehtoja. Mutta eikö virheellinenkin mielikuva ole parempi kuin täyteen pimeyteen eksyminen? Alla on esitetty tulkintani palasten muodostamasta tekstistä. Se ei edusta omia näkemyksiäni käsittelemästään kysymyksestä. Osa kirjaimista on repeytynyt tulkintakelvottomiksi, minkä olen osoittanut jättämällä osan sanoista pois. Lukija voi täydentää aukot oman kykynsä mukaan.

Kirja on yllätyksellinen, hauska ja koskettava. Anton Harmaja on sekä sympaattinen että ärsyttävä hahmo. Toisaalta toivon että hän olisi oikeasti ollut olemassa, toisaalta olen iloinen että hän on fiktiota. Taustalla kummitteleva Judas Berglund on suosikkini, ehkä osittain siksi että hän ärsyttää kirjassa oikeastaan kaikkia muita paitsi Antonia, ja tätäkin aina välillä. 

Rakenne on mielenkiintoinen, pidän siitä että Antonin elämää kuvataan arkistotyöntekijän kautta, ja että mukana on paitsi Antonin omia tekstejä myös puhelinkeskusteluja, lehtiartikkeleita ynnä muuta. Arkistotyö on itselleni vieras aihe, kiva että sitä valotetaan osana tarinaa. 

Usein on olo, että Anton olisi voinut olla olemassa, samoin kuin yhteiskunta hänen ympärillään. Sitten tulee asioita, kuten Liettuan sisällissota, jotka keikauttavat lukijan tuntemukset päälaelleen. Lukiessa on mukava jännittynyt olo, kun koskaan ei voi olla varma, mihin vielä mennään. 

Kirja on luettu ainakin blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Reader, why did I marry him?, Tuijata. Kulttuuripohdintoja sekä Luetut, lukemattomat. 

Niko Rantsi: Sinun puolestasi vuodatettu

Kotimaisia uutuusdekkaristeja tulee kuin sieniä sateella, mutta se ei haittaa lainkaan koska laatu on näillä jo ensimmäisestä kirjasta lähtien hyvä. Niko Rantsi on tehnyt pitkän uran poliisissa, joten hänellä on runsaasti "sisäpiirin" tietoa dekkarin kirjoittamiseen. Ja koska hänellä on myös taitoa kirjoittamiseen, tuloksena on sujuvasti etenevä, otteessaan pitävä teos.

Järjestyspoliisina työskentelevä Veli-Matti Suojanen saa tavallisen työtehtävän; kirkkonummelaisen lintutornin lähistöltä on löytynyt ruumis. Tehtävä hoidetaan, ja tutkintavastuu siirtyy vaativan rikostutkinnan yksikölle. Vähitellen rikoksen ympärillä alkaa olla ihmisiä, joista turhan monella on yhteys Suojaseen. Mikä oikein on hänen roolinsa jutussa? Sattuma vai syyllisyys vai jotain siltä väliltä?

Äkkiä häiritsevä ajatus täyttää Veli-Matin mielen. Maata nuuskinut Remu katsoo isäntäänsä tarkkaavaisena. Veli-Matti repii kiivaasti nappikuulokkeet koirvistaan ja ottaa kännykkänsä mustasta vyölaukusta.

- Tervehdys, Veli-Matti! kiinteistövälittäjä Lankinen vastaa ylipirteästi.

- Moi! soitanko hankalaan hetkeen? Veli-Matti kysyy jännittyneenä. - Tuli just mieleen yksi tärkeä asia.

- Ihan hyvään hetkeen, olen autossa matkalla Keravalle asiakastapaamiseen. Mutta kerro ihmeessä. 

- Huomiseen näyttöön liittyen olisin pyytänyt yhtä asiaa. 

- Ahaa, minkälainen asia on kyseessä?

- No, sä tiedät mun ammatin. Toivoisin, että kiinnittäisit erityistä huomiota ihmisiin, joita tulee näytölle. En halua asuntoon sisälle ketään sellaista, joka ei näytä potentiaaliselta asiakkaalta, Veli-Matti sanoo. - Sä varmaan ymmärrät. Sulla on sen verran vahva kokemus välittäjänä, että osaat blokata asiattomat pois. 

- Kyllähän näitä hommia on tullut jokunen vuosi tehtyä, Lankinen sanoo mietteliäänä.

Lankisen väistelevä vastaus ja vaimea ääni kertovat pyynnön olevan erikoinen. Aivan sama, Veli-Matti ajattelee. Asia on tärkeä. Hän miettii, miten helppoa internetissä on tutustua heidän kotiinsa. Myynti-ilmoitus avaa näkymän aivan pyhimpään. Sauna, makuuhuoneet ja lastenhuoneet ovat netissä kaikkien kiinnostuneiden tirkisteltävissä.

Kirjassa ei sinänsä ole mitään hirveän yllättävää, eikä henkeäsalpaavaa jännitystä, mutta henkilöhahmot tekevät siitä vangitsevan. Pidän siitä, että monet hahmoista esiintyvät etunimellä, se tuo heidät lähelle mutta myös vähentää hierarkiaa. Katri, Tommi ja Veli-Matti ovat kiinnostavampia henkilöitä kuin rikosylikonstaapeli Rautanen, päätutkija Malk ja Suojanen. 

Pidän siitä, että tapahtumat eivät keskity yhteen henkilöön ja yhteen näkökulmaan, vaan tapahtumien tarkastelukulma vaihtuu.Tarinaan tulee paljon syvyyttä, kun eri henkilöt vievät tarinaa eteenpäin. Vaikka henkilöitä on paljon, ei jokainen saa ääntään esiin, joten on helppo seurata kuka kulloinkin kuljettaa tarinaa. 

Nimiin toivoisin kiinnitettävän aina huomiota, se hämää jos on samoja tai kovin samankaltaisia nimiä. Tässä on poliisi-Mari ja narkkari-Mari, ja vaikka molemmat esiintyvät kerran pari, toisen tultua mainituksi lukija muistaa että hei, tässähän oli just yksi Mari. Samoin poliisin puolella tutkinnanjohtaja Teemu ja päätutkija Tommi voivat aiheuttaa sekaannusta.

Rikoksista ja ihmisten ongelmista voi olla raskasta lukea. Tässä on paljon etenkin omantunnon kysymyksiä, oikean ja väärän pohdintaa. Tarinan kaikki langat eivät pääty onnellisesti, mutta siitä huolimatta lukemisesta jäi lämmin, hiukan toiveikaskin olo. 

Esittelyteksteissä ei puhuta sarjasta, sanotaan vain että on esikoisteos. Toivoisin tästä sarjaa, kiinnyin  etenkin Veli-Mattiin mutta myös varsin moneen muuhun hahmoon. 

Dekkareita luetaan paljon, tästäkin on useita arvioita, esimerkiksi blogeissa Kuristava kirsikka, Kirjataivas ja LM-Mummin kirjastossa.