Pirkko Saisio: Passio

 

Pirkko Saisio: Passio

Siltala 2021

732 s.

Pirkko Saision uutuus on minulle aina Tapaus, eikä Passio tee poikkeusta. Se kuitenkin pääsi yllättämään minut monellakin tavalla.

Sattui niin hassusti, että sain kirjan parin päivän heitolla samaan aikaan kirjastosta sekä paperisena että e-äänikirjana. Olin unohtanut varanneeni äänikirjaversion, mutta koska sen lukee Saisio itse, päätin nauttia Passiosta sekä kuunnellen että lukien. Saisio on eläväinen lukija, jonka ääntä ja painotuksia on ilo kuunnella. Tarina on vaativa, joten kovin suurella nopeudella kuuntelu ei onnistu. Monta kertaa tein niin, että kun olin kuunnellut äänikirjaa bussimatkalla, selasin kotona paperikirjasta oikean kohdan ja luin lempikohtaukseni uudelleen. Toisinaan myös tarkistin nimien kirjoitusasuja.

Tarina kulkee muutaman vuosisadan aikana ympäri Eurooppaa, liikutaan 1400-luvun Firenzestä 1950-luvun Helsinkiin. Eri aikana ollaan eri kaupungeissa, joten on helppo pysyä kärryillä missä minäkin hetkenä ollaan. Toisaalta on olo, että lukee montaa erillistä tarinaa, joissa kuitenkin aina jossain vaiheessa esiin tulee eräs koru, eri muodoissa mutta lukijalle tunnistettavana. Välillä on myös sellaisia hetkiä, jolloin joku henkilöhahmo paljastuukin sellaiseksi, joka on ollut aiemmin mukana eri nimellä.

Minua ei useinkaan naurata lukiessa, mutta tämän parissa nauroin ääneen muutamaan kertaan. Minkä jälkeen katsoin vähän tarkemmin, missä kuuntelen kirjaa. Mukana on kyllä tunteiden koko kirjo naurusta itkuun, pelosta rohkeuteen. Huumori pilkahtelee purevana.

Ihmiset ovat usein epävarmoja, he eivät oikein tiedä mikä olisi oikea suunta kulkea. Kertoako totuus vai se, mitä kysyjä oletettavasti haluaa kuulla? Totellako vanhempia vai ottaa kohtalo omiin käsiin? Lähteä vai jäädä? Hyvyys voi muuttua pahuudeksi ja päinvastoin, joskus paha saa palkkansa mutta toisinaan ei, eikä hyvyydestäkään aina palkita. Ihmiskohtalo on aina monitahoinen, elämän tie muuttuvainen. 

- Ellet kerro, niin en mene, keksi Ludovico sanoa.

- Totta kai menet, kun minä käsken. 

- Minä olen aikuinen mies ja päätän itse menemiseni. 

Isä purskahti hyväntuuliseen nauruun, taputti voimattomia käsiään yhteen. 

- Tämä oli hauska kuulla, hän sanoi. - Vaikka totta se ei olekaan, niin hauska silti. Et sinä mitään päätä. Tässä talossa päätän minä, ja sinun talossasi päättää vaimo. Korusta on kysymys.

- Mistä korusta?

- Korusta, jonka myin hänelle ja josta hän maksoi liian vähän. Aikanaan.

- Mistä sinä sen korun olit saanut?

Isä epäröi taas, katsoi sitten Ludovicoa silmiin, pitkään ja tiukasti niin kuin aina valehdellessaan. 

(...)

Rikollisena ja vainottuna olisi hänen elämänsä elettävä, kuljettava paikasta toiseen merkittynä yhtä rumalla merkillä kuin Kain, niin että ihmiset hänet nähdessään väistäisivät hänet, niin kuin Kainin, jonka kimppuun ei ihmisen ollut oikeutta käydä, sillä Kainin tuomitsemisen oli Jumala säästänyt itselleen.

Mutta Kain sai sentään kulkea yksin.

Ederillä oli rikollinen nainen mukanaan kokoaikaisena muistutuksena synnistä, johon he olivat langenneet ja joka oli sitonut heidät yhteen yhtä lujin sitein kuin Jumalan silmien alla solmittu avioliitto. 

Erityisesti pidän siitä, että kunkin kaupungin kohdalla tarinassa on rajallinen määrä ihmisiä. Yli 700 sivussa heitä on hirveän paljon, mutta esimerkiksi Wienin hahmot eivät ole Helsingissä. Ja koska jokainen kaupunki saa paljon tilaa, henkilöihin ehtii tutustua. Henkilöillä on kokonainen elämänkaari. Siksi myös kuunnellessa huomaa heti, kun siirrytään uuteen paikkaan. Kirjassa on valtavasti asiaa, ihmisiä ja tapahtumia, mutta kokonaisuus on hallittu ja selkeä. Minulla ei ollut kertaakaan sellaista oloa, että olisin pudonnut kärryiltä.

Teksti on lukijaystävällistä, on paljon lyhyitä kappaleita joiden välissä on tyhjä rivi. On siis helppo pitää taukoja ja pohtia, mitä juuri luki. Ja kenties lukea pätkiä uudelleen, ennen kuin jatkaa eteenpäin.

Tämä on kyllä taas niitä kirjoja, jotka on hankittava omaan hyllyyn ja joihin varmasti tulee palattua. Hädin tuskin pääsin loppuun asti kun jo tekee mieli aloittaa uudelleen alusta. Hienon hieno, täyteläinen, riemukas sanataiteen juhla!

Passio on luettu myös blogissa Annelin lukuvinkit.

Helmet-lukuhaasteessa laitan Passion kohtaan 35, "kirja jonka ilmestymistä olet odottanut". Kovasti odotin, enkä suotta!