Italiankielinen alkuteos La città dei vivi
Suomentanut Elina Melander
Gummerus 2022
480 s.
Roomassa tapahtui henkirikos keväällä 2016. Kaksi ihan tavallisen oloista miestä surmasi kolmannen, tekotapa oli erittäin raaka. Miksi näin tapahtui?
Kirjailija Nicola Lagioialta kysyttiin, haluaisiko hän
kirjoittaa tapauksesta reportaasin. Aluksi hän kieltäytyi, mutta suostui heti kohta kumminkin. Hän seurasi tapauksen kulkua alusta lähtien, aina viimeiseen oikeudenkäyntiin
saakka. Kirjan lähdeaineistona hän on käyttänyt virallisia asiakirjoja kuten
kuulustelupöytäkirjoja, puhelinkuuntelusta saatuja tietoja sekä murhaajien ja
uhrin läheisten antamia lausuntoja mutta myös esimerkiksi somepostauksia. Kirjaan hän on
rekonstruoinut tapahtumakulun, mielestäni turhankin tarinallisesti.
Mikään ei ole vaikeampaa kuin saada vanhemmat muuttamaan
käsitystään omasta lapsestaan. Jotkut ovat vakuuttuneita, että heidän lapsensa
ovat parantumattomia luusereita, toiset uskovat saattaneensa maailmaan neron,
tai vaatimattomammin olennon, joka on kykenemätön erehtymään. Tällainen sokeus
voi olla ärsyttävää, mutta äärimmäisissä tapauksissa se herättää myötätuntoa.
Piti se paikkansa tai ei, huhuttiin, että Manuelin äiti istui pidätystä
seuraavat kuukaudet liikkumatta ikkunan ääressä ja odotti poikansa paluuta. Oli
tapahtunut oikeudellinen erehdys. Emämunaus. Rikostutkijoille oli annettava
aikaa, jotta he käsittäisivät sen, minkä hän äidin sydäntään kuuntelemalla oli
tiennyt alusta saakka. Jonakin aamuna – pian, hyvin pian – hänen poikansa
kalpea hahmo ilmestyisi Via Igino Giordanille.
Kirja on kyllä mielenkiintoinen, mutta sisältöä olisi voinut
tiivistää. Ehkä ihan kaikkia murhaajien kavereiden lausuntoja ei olisi
tarvinnut ottaa mukaan. Ryyppääminen ja kokaiinin käyttö, heteroiksi itsensä
mieltävien seksikokemukset homojen kanssa, prostituutio ynnä muu kyllä tulee
selväksi vähemmälläkin kertaamisella. Olisi riittänyt olla mukana ne lausunnot,
jotka antavat asioista ja ihmisistä uutta tietoa. Mietin sitäkin, kuinka
luotettavia kavereiden kertomukset ovat, he kun tuntuvat olleen aineissa aina viettäessään
aikaa Marcon ja Manuelin kanssa. Ihmettelen myös, kuka on hollantilainen
turisti ja miksi hän ilmestyy melko irrallisena palasena silloin tällöin.
Väkisinkin tuli mieleen myös etiikka. Lagioia käyttää
lähteenään esimerkiksi valvontakameratallennetta siitä, kun Marcon isä
vierailee tämän luona vankilassa. Onko isä antanut tähän luvan, tai onko kirjoittaja
huomioinut miltä isästä mahtaa tuntua lukiessaan käymänsä keskustelun sanasta
sanaan? Mikäli siis keskustelu on oikeasti käyty eikä ole Lagioian keksimä. En
tunne Italian lakeja ja säännöksiä, mutta oudolta tuntuu että tällaisia
nauhoitteita on ylipäätään annettu yleisön käyttöön. Missä on yksityisyys? Vai tarkoittaako "taidokkaasti rakennettu tosikertomus" sitä, että vaikka kirja on luokiteltu tietokirjaksi niin se sisältää myös fiktiota?
Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 17, ”kirja on aiheuttanut
julkista keskustelua tai kohua”. Luettuani sen en ihmettele miksi. Tapaus on
varmasti järkyttänyt monia, ja oikeusprosessin aikana on ollut monta syytä
kirkuviin lehtiotsikoihin. Kirja on koonnut materiaalin yhteen, antaen runsaasti
tilaa myös murhaajien kertomukselle tapahtuneesta ja sen syistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti