Riikka Sandberg: Ørja

 

Riikka Sandberg: Ørja

Otava 2023

395 s. 

1970-luvun puoliväli. Tine saapuu puolisonsa Runarin kanssa Ørjan saarille, heidän tarkoituksensa on esittää Edvard Muchista kertova elokuva. Tinellä on pitkä historia elokuvatyöstä, sillä jo lapsena hän auttoi isoäitiään tämän pyörittämässä elokuvateatterissa. Kesällä hän kulkee projektorin ja filmikelojen kanssa pitäen kiertävää elokuvateatteria. 

Ørjalla kuitenkin tapahtuu asioita, jotka horjuttavat Tineä, Runaria ja heidän avioliittoaan. Runar on viettänyt saarilla paljon kesiä lapsuudesta asti. Jostain syystä Runar on kuitenkin vastahakoinen puhumaan asiasta. Kun Tine löytää vajasta lankanauhurin ja äänitekeloja, hän tempautuu ajassa taaksepäin.

1950-luvun alussa Isabella nauhoittaa elämäänsä. Hänen äitinsä on kuollut, ja Isa ajattelee äitiä jäätikkönä. Tälle hän kertoo saarten tapahtumista. Kun veneenrakentaja-isä luopuu työstään, Isa rakentaa viimeisen veneen valmiiksi ja myy sen Ørjan saarien viimeisellä, viidennellä saarella, asuvalle erakolle. Tuo saari kiehtoo Isaa ja hän alkaa käydä siellä säännöllisesti, aina niin että erakko on poissa. Saari ei kuitenkaan ole autio. Isan elämä muuttuu, hän erkanee vähitellen entisestä ja piittaa yhä vähemmän siitä, mitä muualla saarilla tapahtuu. Hänestä itsestään tulee yhä erakkomaisempi. Piano ja lankanauhuri ovat hänelle korvaamattomia. 

Vuosien kuluessa Isan ja Tinen tiet lähestyvät toisiaan. Äänitteitä kuunteleva Tine kokee yllätyksen toisensa jälkeen, eivätkä ne aina ole miellyttäviä. 

Tuuli ärjyi minua palaamaan takaisin, mutta painoin kasvot alemmas, suojasin korvia. 

Päässäni vilisi. Talo oli upea, elokuva sopisi sinne hienosti, ja silti emmin, en osannut päättää - mikä ihme minuun oli mennyt. 

Nostin päätäni. Minä olin todella tässä, olin uskaltanut tänne asti ja löytänyt äänitteiden ansiosta hienon talon. Päästin kosteat hiukset vapaiksi ja annoin tuulen pauhata. En kuullut muuta, ja hiljalleen alkoi tuntua siltä, että tuuli ei yrittänyt häätää minua. Se piteli minua, tein sen kanssa sovinnon.

Avasin silmät. Horisontissa ei näkynyt vielä lauttaa, mutta vahdin vettä herkeämättä. Nuohoojat oli mainittu äänitteillä, Lars oli mainittu äänitteillä. Kun lautan väri ilmaantuisi taivaanrantaan, lähtisin satamaan jututtamaan Larsia. Saisin selville talon omistajan nimen, saisin äänittäjän nimen - Lars oli tuntenut molemmat. 

Tarina on voimakas ja karun kaunis. Sään armoilla oleva saarirypäs on kiinnostava tapahtumapaikka molemmilla aikatasoilla. Lankanauhuri äänitteineen tuntuu lähes eksoottiselta esineeltä, ja se sitoo aikatasot hienosti yhteen. Ihmisten yksinäisyys, vaikka he olisivat ihmisjoukon ympäröimänä, on koskettavaa. Kaikilla on painolastinsa, jonka kanssa itse kukin yrittää elää niin normaalia elämää kuin voi. 

Aikatasot olivat yllätys, niin usein kahden tai useamman ajan tarinassa myöhempi / myöhäisin taso on nykyhetki. Tässä tapauksessa 1970-luku toimii ehdottoman varmasti paremmin kuin mikään 2000-luvun vuosikymmen. 

Todella vahva esikoisteos! 

Ørja on luettu myös blogeissa Kirjaluotsi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjojen kuisketta ja Kirjallisia.