perjantai 5. tammikuuta 2024

José Luis González Macías: A Brief Atlas of the Lighthouses at the End of the World

 

José Luis González Macías: A Brief Atlas of the Lighthouses at the End of the World

Englanniksi kääntänyt Daniel Hahn

Picador 2023

150 s. 




The following summer, they manage to lay the first stone. One by one, they would put down another 2,500 to raise the lighthouse. Each stone weighs a ton. Each has been shaped with care and secured with wooden pegs in such a way that, like a jigsaw, it will slot into the previous one. The works continue for another three years and fatal accidents occur, as well as the desertion of workers unable to bear the inclemencies of the sea and labour mutinies prompted by the shortage of beer. Finally, the light of Bell Rock is lit on 1 February 1811.

Espanjalainen González Macías tunnustaa olevansa maakrapu ja eläneensä lähes koko elämänsä kaukana merestä. Joku majakoissa ja kartoissa kuitenkin vetää häntä puoleensa. Tämä tietokirja juontaa juurensa hänen tekemäänsä levyn kanteen; siihen hän piirsi majakoita ajelehtimaan asteroideilla ja näyttämään valoa ulkoavaruuteen. Tehdessään taustatutkimusta kansikuvaa varten hän törmäsi toinen toistaan kiehtovimpiin majakoihin ja niiden tarinoihin. Niinpä hän kokosi yksiin kansiin 34 majakkaa eri puolilta maailmaa.

Jokainen majakka saa kaksi aukeamaa, paitsi yksi saa kolme. Ensimmäisellä on yhden sivun mittainen kuvaus sijainnista, ulkonäöstä ja historiasta, lisäksi mukana on kummitusjuttu, legenda tai vastaava, milloin majakkaan sellainen liittyy. Aukeaman toisella sivulla on kirjailijan tekemä piirroskuva majakasta. Toisella aukeamalla on majakan tarkat tiedot, kuten koordinaatit, suunnittelija, rakennusvuosi, onko se yhä toiminnassa jne. Lisäksi mukana on tarkempi karttakuva sijainnista. 

Kirjallaan González Macías haluaa kunnioittaa majakoiden historiaa ja muistuttaa niiden valtavan suuresta merkityksestä aikaan ennen gps:ää ja muita moderneja järjestelmiä. Hän vie lukijan maailman ympäri ja maailman ääriin.

Most lighthouse-keepers, symbols of vigilance and protection, have left their duties behind. Yet although that life is about to fade away, we will still have their stories. The ruins in the form of words from a time when technology and heroism were one and the same thing. Because in lighthouses, and especially in lighthouses, humans have always been at the mercy of nature. 

And so this is not just a book about lighthouses. It is also a way of seeing ourselves reflected in the mirror of the human condition, of questioning ourselves about the experience of living in solitude, of recognizing other people's dependence upon the challenge of survival, of exploring the depths to which we can sink and the heights to which we can soar in extreme situations. The emptiness we feel when we are not sheltered by our fellow creatures can be a hell for some. For others, meanwhile, like Charles Bukowski, 'isolation is the gift'. 

Emma Donoghuen kirjan jälkeen oli sulateltava hetki, ennen kuin pystyin keskittymään seuraavaan kirjaan. Seuraava piti myös valita tarkasti, koska tuntui että kepeä kirja ei sovi, mutta toisaalta en halunnut myöskään tiiliskiveä. Sopivasti kirjaston varauksiin saapui tämä majakkakirja, josta en edes muista että mistä sain vinkin. Todennäköisesti töistä, koska vilkaisen yleensä läpi myös ruotsin- ja englanninkielisten kirjojen viikkolistat sillä silmällä, josko olisi jotain kiinnostavaa tarjolla. Tämä oli kyllä täysosuma, juuri oikea kirja juuri oikeaan aikaan. 

Majakoista ei kerrota liikaa eikä liian yksityiskohtaisesti. Mukana on eri näköisiä ja eri kokoisia majakoita kaikkialta maailmasta. Niillä kaikilla on oma viehättävä tarinansa; on traagisia ihmiskohtaloita 1900-luvun alussa Clippertonilla Ranskan Polynesiassa, on jäljettömiin kadonneita majakanvartijoita, on kissa joka löysi uuden lintulajin ja vei sen sukupuuttoon, on nuori tyttö meripelastajana, on valtavia aaltoja ja myrskyjen kaatamia majakoita, on Matinicus Rock jossa on enemmän majakoita (2 kappaletta) kuin kasveja, on aikoja jolloin kirjekyyhky oli ainoa viestintäväline... Kannattaa googlettaa La Jument -majakka Bretagnessa, sen majakanvartijasta Théodore Malgornista on otettu valokuva joka palkittiin vuonna 1990 parhaana lehtikuvana, kuvaajana oli Jean Guichard. Olisin muuten liittänyt kuvan tähän, mutta en löytänyt sellaista joka olisi ollut vapaasti jaettavissa. 

This far south, there is no light at all. Just a wild sea and the Roaring Forties. The next piece of land you reach is Antarctica. 

Tunnelma on rauhallinen ja jotenkin lohdullinen. Kaikki majakat eivät ole enää aktiivisia, mutta ne ovat. Jotkut muuttuneet turistikohteiksi, toiset lähes täysin unohtuneet. Kaikki ne tuovat kuitenkin olemassaolollaan eläväksi palasen ihmiskunnan historiaa. 

Helmet-lukuhaasteeseen tämä sopii kohtaan 28, "kirjailija on Välimeren maasta". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti