Virpi Hämeen-Anttila: Kadonnut perintö

 

Virpi Hämeen-Anttila: Kadonnut perintö

Otava 2025

302 s. 

Jo kahdestoista osa Björk-sarjaan! Tällä kertaa Karl Axel saa selvitettäväkseen tapauksen, jossa on epäselvää onko kyseessä rikos sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Neiti Margareta Nyqvistin isä Elmer teki itsemurhan, mutta alkoi vähän ennen sitä käyttäytyä oudosti ja oli melkeinpä vihamielinen tytärtään kohtaan. Kuoleman jälkeen selvisi isän omaisuuden hävinneen. Björk kiinnostuu tapauksesta ja saa pian selville, ettei Nyqvist ollut ainoa mies joka on menettänyt osan omaisuudestaan. Apulaisensa Frans Valkaman kanssa hän hankkii tiedonjyviä sieltä täältä, päätyen askel askeleelta yhä pahempien tyyppien kannoille. 

- Älä tosiaan vähään aikaan tee mitään tutkimuksia, hän sanoi hiljaisella äänellä ennen kuin poika nousi vaunuihin. - Tuskin on syytä pelkoon, jos et ole puhunut tästä tietystä henkilöstä muiden kuin Brobergin kanssa. Annetaan pölyn laskeutua. Koetan saada poliisit ajojahtiin, sillä heillä on siihen paremmat keinot kuin meillä. 

- Pitäkää tekin huoli itsestänne, herra Björk, sanoi Valkama ja heilautti kättään, kun ajuri nykäisi ohjaksista ja vossikka lähti matkaan. 

Björk palasi kotiinsa, otti muistikirjansa ja täydensi sen tietoja. Sitten hän kävi ajatuksissaan läpi kuulemaansa. Valkaman levottomuus ei voinut olla vaikuttamatta häneen. 

Björk-sarja on mielestäni tasaisen vahva, kaikki osat ovat olleet ahmittavan hyviä eikä mukaan ole toistaiseksi mahtunut yhtään heikkoa osaa. Tästä ajattelin ensin, että noinkohan on yhtä hyvä kun tapaus ei ala murhalla, mutta hyvä on. Björkillä on kiire, sillä päivätöiden ohessa tutkimukset vievät yhä enemmän aikaa, ja hänen pitää myös ehtiä käydä oopperassa ja elävissä kuvissa morsiamensa kanssa. Siviilielämää ei ehkä ole yhtä paljoa kuin joissain muissa osissa, mutta sen verran kumminkin että se tasapainottaa työelämää. 

1920-luku tuo välillä hymyn lukijan huulille. On ihan normaalia, että kirjeitä tulee monta kertaa päivässä, ja ihan yhtä normaalia on että Björk voi pistäytyä poliisiasemalla minä päivänä ja mihin aikaan tahansa. Jebulis, Frans Valkama on mukana ja naamioitumistakin tarvitaan. 

Tämä ei ole cosy crimea, mutta silti kutsuisin tätä hyvän mielen dekkarisarjaksi. Yleensä paha saa palkkansa eikä asioita jää auki. Vaarallisia tilanteita tulee, mutta Björk ja Valkama selviävät yleensä vähin vammoin. Valkaman käyttämä slangi on suorastaan riemukasta luettavaa. Päivälliset ja illanvietot ovat tärkeitä, samoin se kuinka ihmisiä puhutellaan ja kohdellaan. Vaikka Björk on jo kihloissa, on Lisbetin kanssa kuhertelu kovin viatonta. Jokohan he seuraavassa kirjassa ehtivät naimisiin? 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 10, "kirjassa käydään elokuvissa". 

Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja

Virpi Hämeen-Anttila: Tiergartenin teurastaja
Otava 2018
303 s.

Karl Axel Björk seikkailee jo viidennessä kirjassa. Edellisen kirjan loisteliaasta oopperamaailmasta siirrytään täysin toisenlaisiin tunnelmiin. Tällä kertaa tie vie hänet Berliiniin, kaksien kasvojen kaupunkiin. 1920-luvun Berliini on iloinen, riehakas, väsymätön. Samalla se on köyhä, synkkä ja vaarallinen. 

Helsingissä ministeri Ritavuori on murhattu. Björk ei saa osallistua tutkimuksiin, mikä tekee hänet vihaiseksi ja turhautuneeksi. Kun esimies on kuollut, Björk ei halua jatkaa työssään. Onneksi on Gustav-setä, joka tarjoaa hänelle töitä. Setä epäilee, että yrityksen Berliinin-konttorissa on tekeillä jotain hämärää. Rahavirta on pienempi kuin pitäisi, ja hän haluaa selvittää miksi. Björk on oikea mies tehtävään. Pian osoittautuu, että kavallus on yksinkertainen asia selvitettäväksi, ehkä liiankin. Olisin toivonut sen olevan vähän hankalampi tapaus. Nyt se tuntuu löyhältä, vähän kuin täytteeltä että saadaan syy Björkin Berliinin-matkaan. 

Kauaa ei Björk ehdi olla Berliinin maaperällä, kun hän lukee lehdestä ikäviä uutisia. On löytynyt silvottu ruumis, eikä se ole ainoa. Erinäisten sattumusten kautta Björk ystävystyy poliisimiehen kanssa ja pääsee mukaan tutkimuksiin. Tiergartenin teurastaja osoittautuu ovelaksi, varjoksi varjojen joukossa. Kilpajuoksu aikaa vastaan tuottaa ahdistusta ja mustelmia, mutta Björk ei ole mies joka antaa periksi. 

Onpa aikamoinen tapaus, hän ajatteli, kun käveli siltaa kohti. Ei Suomessa tuollaisia helvetistä karanneita ollut. Kotosalla iskettiin reilusti puukolla ja ammuttiin pistoolilla niin, että uhri kuoli melkein saman tien. Oli tosin ollut se myrkyttäjä, Käärme. Se oli saanut hänet tolaltaan. Siinä ihmisessä oli ollut paljon sairaalloista. Tämä teurastaja, hänkin oli selvästi mieleltään sairas, vielä sairaampi kuin Käärme, jolla oli sentään jonkinlainen ymmärrettävä motiivi kamaliin tekoihinsa. 

Mutta uskoisi, että hullu jäisi kiinni helpommin kuin tervejärkinen.

Jack the Ripper, Björk muistutti itseään. Siinä oli hullu murhaaja, jota ei koskaan ollut saatu kiinni.

Hän kääntyi Koch-kadulle. Piti siirtää tuumailut sedän yritykseen. Tilikirjat tuntuivat vain kovin epätodellisilta sen jälkeen, kun oli pohtinut ihmissielun mustimpia sopukoita.

Aiempiin osiin verrattuna tämä on synkempi ja raskaampi. Björk on puolivieraassa maassa, vieraiden ihmisten seurassa. Vaikka hän tutustuu naapureihinsa, olosuhteet eivät anna myöten kepeälle seurustelulle. Tapauksen tutkinta valvottaa Björkiä, eikä Berliini ole helppo paikka ihmiselle joka yrittää pysyä erossa morfiinista. Rakkaudelle on sijansa, mutta rakkauskin on epätoivon merkitsemää. 

Mielestäni Hämeen-Anttila on erittäin taitava ajan kuvaaja. Huomaa, että hän tietää mistä kirjoittaa. Berliini ja sen ihmiset tuntuvat eläviltä, lukija tuntee kulkevansa Björkin varjona, olevansa osallisena, haluavansa metsästää murhaajaa. 

Viime aikoina on ilmestynyt aika paljon kirjoja, joissa rikosten kohteena ovat lapset. Monet ovat siihen kyllästyneet. Kun tässä paljastui uhrien olevan lapsia, ensireaktioni oli pettymys. Lapsia, taas! Myöhemmin ajattelin, että mitä ikinä kirjoissa tapahtuu, todellinen maailma on vielä kamalampi. Mitä ikinä kirjojen lapsille tapahtuu, todellisessa maailmassa on suuri määrä lapsia, jotka tälläkin hetkellä kokevat kammottavampia asioita kuin mitä haluan tietää. Rumat asiat eivät katoa sillä, että ne jätetään kirjoista pois.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Tiergartenin teurastajan kohtaan 17, "kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa". Sata vuotta myöhemmin tapahtuu edelleen sitä, että toisia lapsia pidetään vähempiarvoisina kuin toisia, että on lapsia joita kohdellaan kaltoin kotonaan, että on ihmisiä jotka kokevat että lapset ovat vapaata riistaa heille. Onneksi on Karl Axel Björk, hän on kuin kynttilän liekki pimeydessä, hän lämmittää ja valaisee pahaa maailmaa. 

Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat

Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat
Otava 2017
351 s.

Karl Axel Björkin tutkimukset ovat edenneet jo neljänteen kirjaan. Tällä kertaa hän osuu rikoksen tapahtumapaikalle ja tulee välittömästi osalliseksi suljetun huoneen mysteeristä. Rauhallinen oopperailta muuttuu tragediaksi, kun laulajatähti Emelie Edberg löytyy kuolleena. Katsomossa sattuu olemaan lääkäri, joka havaitsee hyvin pian että kyseessä on henkirikos. 

Björkillä ja poliisilla on kova työ selvittää tapahtumien kulku. Suljetun huoneen mysteeri kun on talon kokoinen - yleisöä ja siten potentiaalisia murhaajia on runsain mitoin. Eikä voida poissulkea sitä, että syyllinen on joku talon henkilökunnasta. Entäpä kun Edberg olikin saanut roolin vain viikkoa aikaisemmin, alkuperäinen tähti kun perui. Oliko murhaajan tähtäimessä Edberg vai rooliin toivottu Irma Tervani? 

Rossi otti hänen sanansa kuitenkin todesta. - Niinkö? Onko se vielä näyttämöllä?

- On, ja ooppera loppuu viiden minuutin päästä. Pelkään hetkeä, jolloin taputus alkaa ja esiintyjät hajaantuvat. Metelin ja epäjärjestyksen takia pistoolin laukaus tai muu väkivallanteko voi taas jäädä huomaamatta.

- Olette oikeassa, sanoi Rossi. - Meidän täytyy päästä näyttämön sivuun katsomaan, ettei mitään tapahdu. Seuratkaa minua, minulla on avain. Toisessa lämpiössä on kaksi konstaapelia, sitä kautta ei kukaan pääse pakoon. 

Seinän läpi kumisi sama juhlava sävelmä, joka oli alkusoitossa liikuttanut Björkin kyyneliin. Se ja jännitys saivat hänen sydämensä pamppailemaan, varsinkin kun Rossi ei saanut heti ovea auki vaan joutui sovittelemaan avainta lukkoon usean kerran. Sitten ovi aukesi, ja he syöksyivät konttorin läpi käytävään, joka johti pukuhuoneisiin ja näyttämön sivulle. 

Jälleen kerran Hämeen-Anttila on kirjoittanut kiinnostavaa ja leppoisaa hyvän mielen tekstiä. 1920-luvun Helsinki avautuu lukijan silmien eteen hyvin aidon oloisena. Neidit ovat neitejä, ja kahvilassa juodaan suklaajuomaa. Hiukan huvitti kun luin postaustani sarjan ykkösosasta Yön sydän on jäätä; olisin voinut kirjoittaa melkeinpä täsmälleen samoin nyt ja vain vaihtaa kirjan nimen :) Björkin hahmo on mainio, vaikka nyt hänen sydämensä onkin hiukan kevyempi kuin aiemmin. Naisiakin pyörii ympärillä miltei riesaksi asti. Hauska juttu, jotenkin olen mieltänyt Björkin keski-ikäiseksi mutta tässä sanotaankin jossain kohtaa että hän on noin kolmekymppinen, pahoittelut etten muista tarkkaa ikää mutta kuitenkin huomattavasti nuorempi kuin miksi hänet olin ajatellut. Virkamiehen ura haittaa etsivänhommia, mutta sosiaalinen elämä on aiempaa vilkkaampaa. Tosin hänellä on nyt muitakin syitä käydä oopperassa kuin viedä nainen ulos. 

Koston kukat on kaikinpuolin onnistunut keitos - vai pitäisikö sanoa suklaajuoma? :) Ajankuvaus on viehättävää, ja tapahtumat riittävän jännittäviä. Jos jotain täytyy moittia, niin sitä että turkiskaupan ryöstön selvitys jäi vähän nopeaksi ja irralliseksi tapahtumaksi. Ei siitä silti mitään haittaa ollut. Jonkun makuun saattaa olla liikaa asiaa oopperaelämästä ja musiikista, mutta minulle se toimi. Nykyinen oopperatalo on tuttu paikka, mutta olen käynyt myös entisessä paikassa nykyisen Aleksanterin teatterin talossa.

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjan pauloissa, Sivumerkkejä ja Illuusioita. 

Helmet-lukuhaasteesta saadaan täytettyä kohta "kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt".