Mitä tämä nyt oikein on?

Vittu mitä paskaa! Järkyttävän hienoa! Ei tuollaista voi kirjoittaa! Huikean hieno oivallus!

Mies oli varma, että intiannorsu tunnisti hänet ja etsi kärsäänsä täristäen kiivaasti tuttua pallia, jolle istua. Kun sitä ei näkynyt, norsu pärskähti ja heilautti korviaan. Sen valtava elin nousi sojottamaan kohti häntä, ja melonin kokoiset kivekset näyttivät kolkkaavan toisiaan vasten  kuin kirkonkellot. Tuomion kellot. Vanhus oli yhä varma, että norsu oli ajatellut raiskata hänet kurinpidollisena toimenpiteenä. 
Hän perääntyi poliisiaseman pihalle, jonne Mini oli hinattu. 
Paraatin jälkeen hän sai poikkeusluvan ajaa autolla kotiin, kunhan veisi raadon samantien huoltoon. Pyhtäällä hänet pysäytettiin uudestaan. Poliisista päivää, ja mitä helvettiä? Selvitykset veivät tällä kertaa vain yhdeksän tuntia, ja hän saapui tyttöystävänsä, siis kihlattunsa luokse keskiyöksi. 

Jari Järvelä on kirjoittanut novellikokoelman, josta ei ota selvää. Château Inkeroinen (Tammi 2012) vuoronperään ärsyttää ja riemastuttaa. Se koostuu yhdeksästä varsin erilaisesta kertomuksesta, joista ykköseksi nousee "Haluaisin polttaa kirkon". Kassaneiti haaveilee kirkon polttamisesta, ongelmana on vain sopivan kirkon valinta. Mikä tahansa ei käy: kirkko ei saa palaa kokonaan maan tasalle eikä sitä pidä pystyä korjaamaan nopeasti. Neiti kertoo poltto-operaation suunnittelusta ja arkisesta kassatyöstä sujuvasti limittäin. Hauskaksi novellin tekee myös sen muoto, se on 122-kohtainen lista kassaneidin tekemisistä.

Aluksi novellit tuntuvat irrallisilta, mutta pidemmälle lukiessa niistä on havaittavissa ihmisen tarve toteuttaa unelmiaan, niin kummallisia kuin ne ovatkin. Järvelällä on ärsyttävä tapa jättää osa novelleista auki ja vieläpä sellaiseen kohtaan, että lukijalla on monta vaihtoehtoa päättää tarina.

Kirjan loputtua on hölmö olo: mitä tästä ajattelisi? Oliko se hyvä vai huono? En kertakaikkiaan osaa päättää, mitä mieltä olen. Taidan tarvita sulatteluaikaa. On syytä lukea lisää Järvelää nähdäkseni, onko Château Inkeroinen samaa tyyliä muiden teosten, etenkin novellikokoelmien kanssa.