Hanna van der Steen jatkaa Ennustuksesta tuttujen Elenan ja Armadan tarinaa. Kirous (Karisto 2012) ei kuitenkaan vaadi aiemman osan lukemista, sillä aiemmat tapahtumat kerrotaan alussa lyhyesti ja hahmoista kerrotaan lisätietoja alaviitteissä.
Elena ja Armada ovat tulleet kesän viettoon Suomen Pernaisiin. Armadalla on sopeutumisvaikeuksia "tavalliseen" maailmaan, onhan hän fantasiamaailman prinsessa. Koulunkäynti on hänestä tylsää, mutta naapurin Gabriel on aika ihana. Tytöt ovat varautuneet rauhalliseen oleskeluun mutta toisin käy. Gabrielia ja hänen neljääkymmentäkahdeksaa veljeään vastaan on langetettu kirous, jonka täyttymisen tai purkamisen aika on käsillä. Elena ja Armada tekevät kaikkensa auttaakseen poikia ja näiden isää Rexiä taistelussa pahaa Rasvapäätä ja tämän kätyreitä vastaan. He kokevat monenlaisia seikkailuja ja huimia sattumuksia ennen kuin selviää, kuka lähtee voittajana kotiin.
Otus oli juuri pudottautumassa kolmatta kertaa hänen päähänsä, kun salamankaltainen sähkövirta halkaisi ilman ja osui otusta siipeen. Se kirkaisi säikähtäneenä ja lensi pois. Kesti pienen hetken, ennen kuin Elena oivalsi sähkön lähteneen Märrinkäisen kädestä. Sininen valoilmiö taas oli päämajaan piilotettu hohtava kruunu, jonka otus oli nyt ripustanut kaulansa ympärille! Kruunun valo näköjään aktivoitui myös kun se oli kaulassa, kentien siis aina, kun se kosketti ihoa.
- Märrinkäinen! Ota kruunu heti kaulastasi ja anna se minulle, Elena komensi.
Otus sähähti ja perääntyi.
Elena yritti tavoitella sitä, mutta olento oli ketterämpi. Se näytti sinistä kieltään ja pyöräytti kruunua kiusoittelevasti kaulassaan. Tyttö puri huultaan ja muisti sitten huilunsa. Ennen kuin hän ehti kaivaa sen esiin, Märrinkäinen oli jo kaukana. Elena ei uskaltanut lähteä yksin sen perään pimeään metsään.
Armada ja pojat istuivat edelleen takkahuoneessa. Väliovet olivat auki ja heidän naurunremakkansa kuului eteiseen saakka. Reino oli mukahtanut takan eteen. Sen häntä oli kasvanut takaisin, mutta muutoin se näytti edelleenkin läikikkäältä ällörulliaiselta. Elena ei tahtonut huolestuttaa poikia ja kumartui siskonsa puoleen.
Van der Steenin vahvuus on erittäin visuaalinen kieli. Kummalliset hahmonimet antavat lukijalle heti mielikuvan jostain olotilasta tai tyypistä. Mässäilyä seuraavana aamuna olo tuntuu ällörulliaiselta. Tavallisena aamuna heti herättyään tuntee näyttävänsä kurppapeikolta. Ystävien kanssa ollaan välillä ihan heggoheggoja. Muuton jälkeen - ja joskus muutenkin - ollaan sisustuskummituksia. Kaikilla lienee mielikuva myös metsämönkijästä, kelmikkäästä, halipässinkäisestä ja karvamahakkaasta. Lapsilukijalle olennot ovat vain hassunnimisiä, kun taas aikuiselle mieleen tulee ihmisiä ja tilanteita.
Huumorilla on iso osuus kirjassa. Tapahtumat ovat hyvin jännittäviä mutta eivät pelottavia. Etenkin liioittelulla on keskeinen osuus jännityksen lieventämisessä. Esimerkiksi neljäkymmentäyhdeksän poikaa, kahdensadanmiljoonan dollarin matkashekki sekä kaksi ja puoli metriä pitkä minijättiläinen kutkuttavat mielikuvitusta. Liioittelu sekä henkilöhahmojen kommellukset tekevät hahmoista ja toiminnasta kiinnostavia. Reilut 400 sivua lukee parissa illassa, välillä leveästi hymyillen, välillä sivuja kiivaasti käännellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti