Roope Lipasti on tuttu kolumneistaan, joiden naseva tyyli jatkuu esikoisromaanissa Rajanaapuri (Atena 2012). Romaani kertoo kahdesta täysin erilaisesta naapuruksesta. Kertoja on kesälomaa viettävä historianopettaja, leskimies. Hän keskittyy tekemään asiat oikein, mielestään soveliaalla tavalla. Kesän aikana hän tarkkailee naapuriaan, kuuden lapsen isää, jolla työnteko on satunnaista mutta pihapiirin projektit sitäkin työllistävämpiä.
Kertoja suhtautuu skeptisesti naapurin ideaan rantasaunan rakentamisesta, huomauttaen ettei lähimaillakaan ole rantaa tai vettä. Naapuria tämä ei haittaa; samalla kun hän rakentaa saunan hän tekee pihaan lammen. Homma etenee kivuliaasti mutta varmasti rakennuslupapaperin täyttämisestä ensilöylyihin. Kertoja voisi olla naapurille avuksi mutta välttelee talkootyötä parhaansa mukaan. Hän ei usko projektin onnistumiseen ja yrittää hieman häiritäkin sitä. Naapuri on kuitenkin optimistinen toiminnan mies, joka ei lannistu isoistakaan vastoinkäymisistä.
Käänsin hieman kiikareita ja näin naapurin vaimon tulevan ulos. Hän ryhtyi leikkaamaan ruusupensasta. Hänellä on sitten nätit kädet! Ruusujen leikkaaminen on tarkkaa puuhaa. Naps naps hän leikkasi turhia oksia pois, kokosi oksat kottikärryihin ja lähti viemään kompostiin. Otin kiikarit mukaan ja lähdin ulos.
Naapurin työmaalla meteli oli hillitön. Naapuri sahasi hirren päitä kuusikulman muotoiseksi liu'uttamalla sahan terää täysillä kierroksilla edestakaisin. Sahanpuru lensi ja saha valitti. Kun hän lopulta sai hirrenpään valmiiksi ja sammutti koneen, oli vähän samanlainen olo kuin itärajalla oli 19. päivänä syyskuuta vuonna 1944, kun aselepo astui voimaan: korvissa humisi ja kaikui vielä hyvän tovin, mutta tulevaisuus oli sees. Naapurilla oli sentään kuulosuojaimet. Hän tervehti minua iloisesti ja viittasi lähemmäs. Tahtoi näyttää tekemisiään.
Kehikko oli paikallaan, mökin muodon näki jo, toisella puolen tupa, toisella sauna. Naapuri oli saanut paikalleen lattianiskat, jotka hän oli lovennut ensimmäisen ja toisen hirsikerran väliin. Parhaillaan hän asensi toisen hirsikerran viimeistä hirttä. Hän pyöräytti sen paikalleen ja katseli arvioivasti, piirsi kynällä merkit pariin kohtaan, josta pitäisi ottaa pois.
Minusta sahaus vaikutti varsin suurpiirteiseltä. Ei tarvitsisi ikkunoita ollenkaan, kun päivänvalo paistaisi hirsien välistä. Talvella se olisi ongelma.
Kertoja pyrkii tuomaan huomioitaan naapurin tietoisuuteen, mutta tämä ei piittaa vähääkään. Hänellä on ratkaisut valmiina tai jos ei ole, hän keksii sellaisen nopeasti. Hän on päättänyt rakentaa saunamökin omin käsin ja vain mahdollisimman vähän ammattilaisten apua hyödyntäen. Projektin aikana hän opettaa kertojalle, että sinnikkyydellä ja tulevaisuudenuskolla pääsee pitkälle. Kertoja alkaa lopulta huomata, ettei kaiken tarvitse olla suunniteltua tai viimeisen päälle laitettua. Tietyissä asioissa riittää, että ne ovat sinnepäin. Hän havaitsee myös sen, että rutiinien ajoittainen rikkominen tuo elämään lisää sisältöä.
Rajanaapuri on hauska kirja, vaikka pohjalla on vakavampi vire. Kaksi luonteeltaan hyvin erilaista miestä tapaa toisiaan lähes päivittäin oppien toisistaan ja elämästä paljon. Toisen järjettömältä näyttävä kohkaaminen ja toisen ylenmääräinen järjestelmällisyys eivät lopulta teekään heistä niin erilaisia, miltä aluksi näyttää. Miehet ovat monissa asioissa samaa mieltä, ja eri mieltä ollessaan saavat toisen ymmärtämään näkökantansa. Lopulta kumpikin päätyy miettimään, onko oma kohkaaminen tai pedanttisuus mennyt liiallisuuksiin ja sulkenut pois mahdollisuuden vakauteen tai yllätyksellisyyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti