Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Suomentanut käsikirjoituksesta Leena Vallisaari
Teos & Schildts & Söderströms 2012
366 s.
Kansikuva kustantamon sivulta http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2012-syksy/j%C3%A4%C3%A4.html 15.1.2013





Olen lukenut valtavasti kirjoja, joista olen pitänyt paljon. Olen kirjoittanut monta kehuvaa blogiarviota niin esikoisista kuin kokeneiden tekijöiden kirjoista. Olen lukenut kirjoja, jotka varmasti muistan lukeneeni vielä vuosien päästä.

Jää oli paras lukukokemus pitkään aikaan. Se kertoo papin perheestä, joka muuttaa ulkosaaristoon Luodoille. Nuori perhe on ennakkoluuloton ja välitön, ja se otetaan lämpimästi vastaan. Vaikka Luotojen asukkailla on keskinäiset kahnauksensa, he pitävät yhtä ja pystyvät kompromisseihin pyrkiessään yhteisiin päämääriin. Kuitenkin heillä on omat salaisuutensa, jotka jäävät Petter-papille mysteereiksi osittain hänen ammattinsa ja osin hänen mannersuomalaisuutensa vuoksi.

Jälkeenpäin hän kuuli paljonkin, ja jo ennestään monisärmäiseen seurakuntaan lisättiin jälleen yksi ulottuvuus: kävi ilmi, että seurakuntalaiset olivat syvällisesti perehtyneet erilaisiin jalostetun alkoholin tyyppeihin, tunsivat nimeltä eksoottisimmatkin merkit ja osoittivat olevansa täysin perillä niiden hinnasta mustassa pörssissä ja ravintoloissa. Sillä alueella hän itse oli tietämätön kuin vastasyntynyt lapsi ja täynnä ristiriitaisia tunteita. Toisaalta hänen olisi pitänyt jyrkästi paheksuen tuomita tapahtunut, toisaalta moinen osoitus anarkiasta ja käytännöllisestä asenteesta maissa tehtyihin lakeihin riemastutti häntä ja sai hänet tuntemaan ylpeyttä itsenäisistä luotolaisistaan. Kolmanneksi hän ei ollut koskaan tajunnut näin selvästi, että eräät heidän elämänsä alueet olivat häneltä suljettuja, vaikka hän oli uskotellut itselleen muuta.

Kolmen Luoto-vuoden jälkeen tapahtuu tragedia, joka vie perheen pois saaristosta. Siihen kirja myös päättyy. Lukijalle jää hieno muisto sitkeistä saarelaisista, jotka olivat siellä ennen tarinan alkua ja jotka yhtä vakaasti jäävät sinne tarinan päätyttyä. Lundberg kuvaa saaren asukkaita melko vähän jättäen lukijan mielikuvituksen varaan loput. Maiseman, olosuhteiden ja ympäristön kuvausta on paljon, mikä antaa vahvaa pohjaa kuvitella ihmisluonteita ja niitä tapahtumia, joista ei kerrota suoraan.

Kun meri jäätyy, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana. Miten jää makaa, missä virtapaikat ovat. Mistä tuuli käy. Mustat läikät sulaa, vihreät sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa. Itsestään selviä asioita. Jäänaskalit täytyy aina pitää mukana ja puukko vyöllä. Kuuntele, millä tavalla jää natisee. Älä pelkää, sillä silloin et selviä minnekään. Älä ole uhmakas, sillä silloin sinun käy huonosti. Meri on kylmä, paina se mieleesi, ja syvä. 

Lundbergin kieli on kaunista ja ilmaisuvoimaista. Se vaatii lukijaa keskittymään, itse ainakin jouduin lukemaan Jään usean päivän aikana, koska halusin aina parin kolmen luvun jälkeen sulatella lukemaani. Heti alusta asti oli tunne, että tätä kirjaa ei voi lukea ahmimalla yhdessä illassa, että tämä kirja vaatii viipymään kanssaan, että tämä kirja ottaa mutta myös antaa paljon. Se vei minut mukanaan vain hivenen tuttuun saaristoympäristöön eikä päästänyt sieltä pois vielä viimeisen sivun laivamatkallakaan.