J. K. Rowling: Paikka vapaana

J. K. Rowling: Paikka vapaana
Englanninkielinen alkuperäisteos The Casual Vacancy
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Otava 2012
543 s.







Paikka vapaana marssittaa lukijan eteen joukon Pagfordin kyläläisiä vähäisine iloineen ja monine ongelmineen. Alussa henkilöhahmot esitellään niin, että eri luvussa kerrotaan aina eri perhekunnasta. Luvut ovat lyhyitä ja hahmoja on paljon, niin voi olla vaikea pysyä mukana kuka on kuka. Itse luin kirjaa ennen nukkumaanmenoa, ja alkuun palasin kerran pari taaksepäin katsomaan mitä joku oli tehnyt aiemmin. Hahmot tulivat kuitenkin äkkiä tutuiksi.

Tarina alkaa kuolemantapauksella. Paikallisvaltuutettu Barry Fairbrother kuolee äkillisesti ja samalla sekoittaa koko paikkakunnan asiat. Valtuustoon tarvitaan uusi jäsen ja kilpailu on kovaa. Paitsi ehdokkaat myös muut törmäävät keskinäisiin ristiriitoihin ja joutuvat osalliseksi likaiseen peliin, jota käydään etenkin valtuuston nettisivuilla. Pian kaikki on sekaisin eikä paluuta entiseen rauhalliseen elämään ole. Ihmissuhteet viilenevät, toisia kyräillään, muiden epäonnesta iloitaan. Kulissien murenemista ei huomata ennen kuin viimeiset palat romahtavat meluisasti.

Hemmetin paikallisvaltuusto. Jos Miles saisi valtuustopaikan, hän ei eroaisi ikinä, ei koskaan luopuisi tilaisuudesta olla aito pagfordilainen patruuna kuten Howard. Miles sitoutui parhaillaan uudelleen Pagfordiin, vannoi jälleen uskollisuudenvalan synnyinkaupungilleen, aivan erilaiselle tulevaisuudelle kuin oli luvannut ahdistuneelle morsiamelleen tämän nyyhkiessä hänen sänkynsä reunalla.

Milloin he olivat viimeksi puhuneet maailmanympärimatkasta? Samantha ei oikein muistanut. Ehkä siitä oli vuosia, mutta tänä iltana Samantha oli tullut siihen tulokseen, että ainakaan hän ei ollut missään vaiheessa muuttanut mieltään. Hän oli aina odottanut, että jonakin päivänä he pakkaisivat matkalaukkunsa ja lähtisivät etsimään hellettä ja vapautta maapallon toiselta puolelta, kaukana Pagfordista, Shirleystä, Mollison & Lowesta, sateesta, pikkumaisuudesta ja yhdenmukaisuudesta. Olkoonkin, ettei Samantha ollut haikaillut Australian ja Singaporen valkoisia hiekkarantoja moniin vuosiin, mutta jopa paksuine reisineen ja raskausarpineen hän olisi mieluummin siellä kuin täällä, loukussa Pagfordissa, missä hänen oli pakko seurata, kuinka Miles vähitellen muuttui Howardiksi.

Barry Fairbrother on ollut kaikkea paikallaan pitävä magneetti. Kun hän on poissa, kaikki hajoaa ja paha veri valtaa pikkukaupungin. Vaikka tuleva valtuutettu on yksinään mitätön, kyseessä tuntuu olevan kyseisen henkilön elämän huippuhetki. Valtuustopaikkataistelu jakaa kaupunkilaiset kahtia; toiset keskittyvät siihen täysillä kun taas toiset ovat tietoisesti näennäisen epäkiinnostuneita koko asiasta. Ihmiset kieltäytyvät myöntämästä, että uuden valtuutetun henkilöllisyys voi vaikuttaa heidän elämäänsä hyvinkin paljon.

Romaanin liepeessä mainitaan sen olevan "...viihdyttävän ilkikurinen...". Olen siitä eri mieltä: en kokenut sitä sen enempää viihdyttäväksi kuin ilkikuriseksikaan. Oikeastaan päinvastoin. Mitä pitemmälle tarina etenee, sen rumemmaksi ihmisten toiminta muuttuu. Kaikki tuntuvat olevan epäonnellisia mutta kukaan ei halua ottaa vastuuta omasta tyytymättömyydestään. Ehkä kaikkein järkyttävintä on se, että sekä lapset että aikuiset toimivat samalla tavalla. Kaikesta syytetään muita ja sen sijaan että iloa yritettäisiin saada omaan elämään keskitytään iloitsemaan muiden epäonnesta, siitä että jollakulla muulla menee vielä surkeammin kuin itsellä. Kaikki ajattelevat toisistaan pahaa, kaikki tuntevat vahingoniloa, kaikissa perheissä riidellään. Olisin kaivannut mukaan edes muutamia iloisia hahmoja tasapainottamaan kaupungin umpisurkeutta.