Englanninkielinen alkuperäisteos A Corpse in the Koryo
Suomentanut Aura Nurmi
Atena 2015
344 s.
Dekkariviikolle varasin kolme kirjaa, mutta eihän lukulistani pitänyt ollenkaan. Kun käy joka päivä jossakin kirjastossa, tarttuu usein mukaan herätelainoja. Niin kävi taas. Korealainen kuurupiilo houkutteli lähtemään mukaan tarkastaja O:n seikkailuihin.
Pakko sanoa heti alkuun, että kirja oli aika kova pettymys. Odotin paljon, paljon enemmän. Lähtökohdat ovat mainiot: Pohjois-Korea, maa josta moni tietää vain vähän sekä omituinen murha, jonka selvittäminen tulee olemaan erityisen hankalaa. Korruptiota, vaikenemista, välinpitämättömyyttä, salakuuntelua.
Mutta. Mielestäni kirja on dekkariksi erityisen tylsä. Ruumiita tulee, mutta ne ovat täysin sivuosassa. Tarkastaja O ei pääse tutkimuksissaan yhtään eteenpäin, sen sijaan hän liikkuu paikasta toiseen törmätäkseen aina samoihin tilanteisiin ja henkilöihin. Pari kertaa se toimisi, mutta ei kolmea ja puolta sataa sivua. Lukiessa tulee tympääntynyt olo: taas O miettii, miksi hotellin vastaanottovirkailija tietää kuka hän on vaikka hän ei ole esittäytynyt; taas O on hengenvaarassa; taas häntä juoksutetaan sinne tänne. Itse rikos jää täysin taustalle kun kuvataan kuinka juna ei kulje moneen päivään, kuinka O:n asunto on taas pengottu ja niin edelleen. Lisäksi mukana on kytköksiä esimerkiksi Suomeen ja Japaniin, mutta ainakin minulle jäi epäselväksi, mikä niiden merkitys oli. Etenkin Suomi-kohdat tuntuivat melko irrallisilta, suorastaan täytteeltä.
Poskeni alkoi olla tunnoton, silmä oli turpoamaan päin. Aloin kyllästyä tähän meininkiin. Pak oli sanonut lähettävänsä minut pois Pjongjangista, jotta olisin turvassa. Kaupunkipahanen, jossa sai ensin kapulasta päähän ja sitten nyrkistä naamaan, ei vastannut käsitystäni turvallisesta paikasta. Mitä helvettiä Pak oikein ajatteli käskiessään minun pysyä loitolla Kangista ja työntäessään hetkeä myöhemmin minut hänen syliinsä?Jos hän tiesi tekeillä olevan jotain suurta, miksei hän kertonut? Ehkä olisi pitänyt tehdä niin kuin hän halusi ja erota. Tihrustin ylläni häälyvää rumaa naamaa. Ei, en halunnut erota, halusin hoitaa tuon tyypin jalan pois rintani päältä.
Kirja toiminee paremmin, jos sitä ei lähesty dekkarina vaan kuvauksena Pohjois-Koreasta. Tosin siinäkin se on melko yksioikoinen. Kaikki kerrotaan vain O:n - eli viranomaisen - näkökulmasta, joten tavallinen kansa ja arki jää kokematta. Se, että kaikki ovat ostettavissa ja keneenkään ei voi luottaa ei tuo mitään uutta mielikuvaan Pohjois-Koreasta. Toisaalta ne ovat tyypillisiä missä tahansa dekkarissa, maasta riippumatta.
Olisin siis kaivannut kirjaan rutkasti lisää jännitystä ja toimintaa, vähemmän päämäärätöntä sinkoilua kaupungista toiseen. Olisi myös ollut kiva päästä syvemmälle henkilöhahmoihin, nyt vain O saa enemmän kuin pintakerroksen. Harmittaa, sillä tämä oli kirja josta olisin halunnut pitää. Eiköhän se kuitenkin kannattajansa löydä.
Korealainen kuurupiilo on jakanut mielipiteitä: Elegia viihtyi kirjan parissa melko hyvin, Kirjahilla on kahden vaiheilla ja Pauliina pettyi.
Kuittaan tällä Kirja joka maasta - haasteesta Pohjois-Korean.
Juu, minä pidin tästä jopa aika paljon eikä haitannut, vaikka meininki oli melko hidasta ja omituisten "sattumusten" täyttämää. Nautin suunnattomasti kirjan hienovaraisen mustasta huumorista, joka ainakin enkunkielisessä painoksessa pääsi hyvin oikeuksiinsa. Toisaalta ymmärrän, ettei tämä kirja kaikkia koskettele. :)
VastaaPoistaMyös suomennoksessa on tavoitettu huumoriulottuvuus, välillä melkein naurahdin ääneen jollekin O:n havainnolle. Harmi ettei hän yksin jaksanut kantaa koko tarinaa.
Poista