Markus Zusak: Kirjavaras

Markus Zusak: Kirjavaras
Englanninkielinen alkuperäisteos The Book Thief (2005)
Suomentanut Pirkko Biström
Otava 2008
558 s.

Idän pikajuna - lukuhaaste etenee hurjaa vauhtia kohti loppua. Tällä kertaa pysähdymme Müncheniin, tai itse asiassa vähän sen ulkopuolelle, pieneen Molchingin kylään. Kirjavaras Liesel Memimger saapuu sinne Münchenin kautta, 9-vuotiaana, keskellä toista maailmansotaa. 

Tarinaa kertoo Kuolema, joka on vienyt Lieselin pikkuveljen sielun. Sota-aika on raakaa, ja Kuolemalla on kiire niittää satoa. Hän on kuitenkin kiinnostunut Lieselistä. Toisella silmällä Kuolema kerää sieluja mukaansa, toisella seuraa Lieseliä.

Äiti antaa Lieselin pois, kasvattivanhemmille, Rosa ja Hans Hubermannille. Tämä erikoinen pariskunta ottaa Lieselin omakseen, ja tämä kiintyy heihin syvästi. Painajaisten vaivaamina öinä Hans tulee Lieselin vuoteen viereen ja opettaa tämän lukemaan kirjaa, jonka Liesel on varastanut - tai pikemminkin noukkinut talteen haudankaivajapojan pudotettua sen. Sanoista ja tarinoista avautuu toinen maailma, kiehtova ja jännittävä. On kuitenkin sota ja natsiaika, joten on varottava mitä lukee. Tai pitäisi varoa, Liesel ei moista ajattele varastaessaan - tai poimiessaan kirjarovion hiilloksista talteen seuraavan kirjan. 

Ihmisrovioita pakenee Max, Hans Hubermannin tuttavan poika, jonka Hans piilottaa talonsa kellariin. Kylmässä kolossa Liesel kertoo Maxille tarinoita, tuo ulkoilman ja lasten leikit ikkunattomaan kopperoon. Tarinoiden ja Lieselin hahmon innoittamana Max kirjoittaa Lieselille tarinan, osoittaen siinä koko perheelle mistä elämässä on perimmältään kyse. 

Rehellisesti sanoen (ja tietysti valitan nyt aivan liikaa) en ollut vieläkään oikein toipunut Neuvostoliiton Stalinista. Niin sanotusta toisesta vallankumouksesta - oman kansan murhaamisesta.

Sitten tuli Hitler.

Kuulemma sota on kuoleman paras ystävä, mutta siitä asiasta minun täytyy tarjota erilainen näkökulma. Minulle sota on kuin uusi pomo joka vaatii mahdottomia. Hengittää niskaan ja hokee hellittämättä yhtä asiaa: "Valmista pitää tulla, valmista pitää tulla." Ja alainen uurastaa kovemmin. Työ tulee tehdyksi. Pomo ei kuitenkaan kiitä. Hän vaatii vielä enemmän. 

Usein yritän muistaa hajanaiset kauneuden sirpaleet, jotka sinä aikana myös näin. Pengon niitä tarinakirjastostani. 

Itse asiassa tartun nyt yhteen niistä. 

Luullakseni tunnet jo puolet siitä, ja jos tulet mukaani, näytän loputkin. Näytän erään kirjavarkaan toisen puolen. 

Tietämättään hän vartoo hyvin monia asioita, joihin hetki sitten viittasin, mutta lisäksi hän odottaa sinua. 

Hän kantaa juuri kellariin lunta, omituista kyllä.

Muutama kourallinen jäätynyttä vettä saa melkein kenet tahansa hymyilemään, mutta se ei saa unohtamaan.

Siinä hän tulee.

Kirja löytyi omasta hyllystä, ja muistan sen lukeneeni aiemmin, tykänneeni siitä. Elokuvan näin vuosi pari sitten, se ei ollut yhtä hyvä. Jostain syystä tällä toisella lukukerralla en meinannut päästä kiinni tarinaan. Kymmeniä sivuja ajattelin että apua, miten tämä tuntuu näin tylsältä. Sitten kuitenkin tapahtui jotain ja tempauduin mukaan. 

Tarina on samaan aikaan hurja ja kaunis. Vähän alle ja vähän yli 10-vuotias Liesel touhuaa paljon, mutta osin myös vahingossa tuottaa touhuillaan monille muille edes vähäistä iloa. Sota ulottaa kouransa myös Molchingiin eikä kukaan ole turvassa, mutta pikku-Liesel kieltäytyy antamasta periksi toivottomuudelle. Hän lukee ääneen pommisuojassa, hän rakentaa kellariin lumiukon, hän pelaa poikien kanssa jalkapalloa. 

Kuolema kertojana on varsin erikoinen mutta onnistunut ratkaisu. On välillä aika hyytävää lukea, kun Kuolema mainitsee ohimennen kiireistään tai kertoo milloin on menossa minnekin, ja sitten palaa nykyhetkeen Lieselin luo. Heillä on erityinen tiivis suhde. Kuolema ei voi päästää Lieseliä silmistään, ja tämä ehkä vaistoaa Kuoleman lähelläolon ja puolustaa rakkaitaan kynsin hampain. 

Kirjavarasta on vuosien saatossa luettu blogeissa paljon, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Emilie, Nanna, Kirjaneito sekä Notko, se lukeva peikko. 

Kuittaan tässä samassa postauksessa myös seuraavan pysäkin eli Strasbourgin. Sinne sijoittuvia kirjoja on vain vähän, enkä pikaisella kirjastohakemiston selailulla löytänyt uutta kiinnostavaa. Olen kuunnellut äänikirjana Arne Nevanlinnan teoksen Marie, jossa Strasbourg on keskeisessä roolissa. Arvio on täällä. 

Matka jatkukoon kohti päätepysäkkiä eli Pariisia. Näyttää siltä että ehdin sittenkin matkata koko reitin tämän vuoden puolella :)