Scildts 2011
204 s.
Viime tippaan jäi, mutta sain kahlattua loppuun huhtikuun kirjan Svenska Ylen lukuhaasteeseen "Finlandssvenska läsutmaningen". Teemana oli "En inhemsk klassiker med bokstaven A i titeln eller i författarens namn". Luin Bo Carpelanin teoksen Blad ur höstens arkiv. Mietin voiko sitä kuvata klassikoksi, kun se on vain kuusi vuotta vanha. Totesin, että jos kirja ei ole klassikko niin tekijä on! Kuten kansiliepeen teksti kertoo, Carpelan kirjoitti 65 vuoden ajan saaden useampia kirjallisuuspalkintoja ympäri Eurooppaa.
Bo Carpelan kuoli vuonna 2011, joten Blad ur höstens arkiv on julkaistu hänen kuolinvuotenaan. Aika kohtalonomaista, ajatellen että kirjassa päähenkilö, eläköitynyt virkamies Tomas Skarfelt pohtii elämäänsä ja olemistaan, palaa muistoissaan kauas taakse, miettii miten on päätynyt tähän hetkeen. Samalla hänellä on huolena 94-vuotias äiti, joka elää hoitokodissa ja on elämänsä loppusuoralla. Kesäpaikassa Uddassa Tomas tapaa 5-vuotiasta Slantenia, joka tuo pirteän tuulahduksen elinvoimaa ja määrätietoisuutta. Kolme syksyistä kuukautta Uddassa ovat kalenterissa lyhyt aika, muisteluissa pitkä. Minuuteista tulee päiviä, päivistä vuosia, viikoista vuosikymmeniä. Syyskuusta marraskuuhun Tomas elää vuoroin mennyttä, vuoroin nykyistä. Tulevaa ei paljon uskalla suunnitella, niin on elämää paljon takana.
Tämä ei ole mikään helppo kirja lukea, eikä se johdu kielestä. Luvut ovat lyhyitä, yleensä 1-3 sivua. Niissä on kuitenkin suuria kysymyksiä ja ajatuksia elämästä, onnellisuudesta, yksinolon ja yksinäisyyden eroavaisuudesta, merestä, syksystä, vanhuudesta, valosta ja pimeydestä, hiljaisuudesta ja melusta... Carpelan ei päästä lukijaa helpolla vaan haastaa mukaan pohdiskeluihin.
Höstbarnet ser hur vinden sliter i träden och tänker: Jag visste det. Och det klara vattnet har en lätt, besk smak. Så växer det, höstbarnet, med höstlig blick, och ser vattnets lätta hinna av is, och hör hur tranorna skriar sin längtan och flyger långt bort. Höstbarnet blir kvar, blad rivs från träden, regnet faller. Den milda skymningen klampar ivär på lerig vär, den leder rakt in i skogen där den försvinner.
Höstmänniskor rör sig som fladdrande ljus bland förtrogna gravstenar, över ännu glänsande gröngräs och ser redan i portgångar ljus som tänds i främmande fönster. De tvekar, går sedan in i sina liv med höstögon, de som följer molnen och de levandes sorg, den nästan osynliga, veka. Men när vinterns isiga vind tar vid, vet de: Det är mörkret som har smitt jluset, härdat det still en strålande seger.
Hösten är min årstid. Den kom tidigt, dröjer länge, nästan ett helt liv, tills den någon morgon ger upp och ser rakt in i ljuset.
Vaikka kirja on hyvä, oli lukeminen hidasta. Aloitin heti kuun alussa ja loppuun pääsin pari päivää ennen kuun vaihdetta. Luin vain muutaman luvun päivässä, ehkä kymmenkunta sivua. Tuntui, että kirja vaati pitämään taukoja, vaati ajattelemaan mitä tuli luettua, vaati pysähtymään. Sivumäärältä pikamatka, sisällöltään ultrajuoksu.
Ehkäpä toukokuussa ei tule kiire? Teemana on "poesi tryckt efter år 2002", ja kirja on jo kotonani odottamassa. Huomasin, että tähän asti olen lukenut vain miesten kirjoittamia kirjoja, niin nyt on naisen - Tua Forsström - vuoro.
Sain tämän lahjaksi suomeksi, ja lukeminen on hitaanpuoleista, kirja sinäänsä kuvaa liiankin hyvin vanhenemista. Tunnelma on minusta aiheeseen sopiva, apea.
VastaaPoistaDet är viktigt, att man läser svenskspråkiga böcker på svenska.
Kuvittelin aluksi että haaste on nimenomaan suomenruotsalaisista kirjoista, mutta kohta "elossa olevan nobelistin kirja" havahdutti että voikin lukea minkämaalaista vaan kunhan on ruotsiksi käännetty. Näyttää kuitenkin siltä että olen pysyttelemässä kotimaisissa kirjailijoissa. Tosi hyvää tekee kielen ylläpidolle tällainen haaste; luen paljon dekkareita ruotsiksi koska en jaksa odotta suomennoksia, mutta dekkareiden sanasto on niin samanlaista kirjasta toiseen että ei-dekkaria lukiessa joutuu keskittymään ihan eri tavalla, ja joitakin lauseita lukemaan toiseen ja jopa kolmanteen kertaan (ja hyvä niin).
Poista