Lapsuuteni kirjasuosikit: Elina Aro: Kiemurakatu 3

Elina Aro: Kiemurakatu 3
WSOY 1985
85 s.

Kia Luetaanko tämä? -blogista laittoi pystyyn ihanan Lapsuuteni kirjasuosikit -haasteen. Haasteaikana helmikuun alusta elokuun loppuun luetaan niitä kirjoja, joita ahmittiin lapsena ja ehkä teini-ikäisenäkin.

Oma haasteeni alkaa kirjalla, jonka olemassaolon olin totaalisesti unohtanut. Keräsin kotikirjastossani kasan haastekirjoja, mutta Elina Aron sarjaa ei siellä enää ollut. En muista missä yhteydessä törmäsin siihen, mutta pakko oli tilata ykkösosa muualta. Kiemurakatu 3 oli yksi niitä kirjoja, jotka luin moneen kertaan. 

Milli perheineen muuttaa Kiemurakatu kolmoseen. Heti alussa käy selväksi, että kyseessä ei ole tavallinen perhe. Isä on uppoutunut kirjan kirjoittamiseen niin täysillä, että hänet kannetaan sisään tuolissaan. Aki osaa matkia viheltämällä melkein mitä tahansa ääntä. Muuttokuormassa on mukana esimerkiksi uimalammikko ja lentävä palmu. Unohtamatta isoäitiä, joka rysäyttää kylään ajamalla polkupyörällä seinän läpi!

Alakerrassa asuu Saara, hiukan arka ja yksinäinen tyttö. Reipas Milli kutsuu hänet kylään ja tytöt ystävystyvät nopeasti. Eikä aikaakaan kun perhe on tutustunut talon muihinkin asukkaisiin ja muuttanut heidän elämänsä pysyvästi. 

He tekivät veden pinnalla yhdessä kelluntakuvioita, heittelivät vesipalloa ja olivat hippasilla. He räiskyttivät vettä parkuvan Mooseksen niskaan ja kastelivat Olkamarian ylimmätkin lehdet

Koskaan ei tavallisella uimarannalla ollut näin hauskaa. Tätä olisi voinut jatkaa tuntikausia, ellei äiti olisi tullut komentamaan.

- Riittää tällä kertaa. Jos isoäiti tulee, ei lammikko saa olla esillä. Lääkäri on kieltänyt häneltä uimisen, ja hänelle tulee paha mieli, jos näkee uimalammikon. - Saatte vielä ottaa evääksi kookospähkinän.

Aki loikkasi vedestä ylös kuin opetettu delfiini ja sai Olkamarian kätköistä käsiinsä kookospähkinän, suuren kuin ajlkapallo.

He nousivat kuivattelemaan itseään kukkasten keskelle. perhoset lentelivät heidän yläpuolellaan, sirkat sirittivät jalkojen vieressä ja pörröinen kimalainen laskeutui Saaran polvelle.

Aki keinotteli auki kookospähkinän luorenja kaatoi jokaisen kouraan kookosmaitoa.

Vähän ajan kuluttua he pukivat ylleen, käärivät lammikon kokoon sohvanaluslaatikkoon ja vetivät eteisen maton paikoilleen. 

Kirjaa oli jännä ja hauska lukea. En oikeastaan tunnistanut yksittäisiä tapahtumia, mutta taisin tavoittaa sen kiehtovan tunnelman, joka minuun vetosi silloin liki 30 vuotta sitten kun tätä luin. Tarinan vähän vinksallaan oleva maailma hassuine tapahtumineen toimii yhä. Sehän se on hyvän kirjallisuuden merkki, vuosikymmenet kuluvat mutta tarina ei vanhene. Yhä nyt käsitellään samoja aiheita kuin Kiemurakatu 3:ssa; vanhempien urakeskeisyyttä, lasten ja vanhusten yksinäisyyttä, ystävystymisen helppoutta ja vaikeutta...

Myönnettävä se on, että haasteen myötä on kovasti hauskaa palata lapsuuden lukemiston pariin. Mitähän muita unohtuneita helmiä tuleekaan vastaan niin omien kuin muiden postausten myötä?

Helmet-lukuhaasteeseen saadaan kohta "kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja". Helppoa, koska itse olen töissä kirjastossa ja tätä voin suositella lämpimästi niin lapsille kuin aikuisille :)