Tuomas Nyholm: Leijona

Tuomas Nyholm: Leijona
Otava 2017
365 s.

Tuomas Nyholmin kolmas dekkari Leijona aloittaa uuden sarjan. Saapa nähdä monenko osan mittaiseksi se kasvaa; avauksen perusteella voi toivoa siitä trilogiaa laajempaa. Ei kovin tavanomaista, että kotimaisen kirjailijan dekkarissa sekä henkilöt että tapahtumat ovat ulkomailla. Tällä kertaa seikkaillaan Portugalissa, ei tyypillisin valinta sekään. 

Daniel Amaral da Costa on mokannut poliisintyössään. Virallisesti mitään ei ole tapahtunut mutta laitoksella tiedetään paremmin. Samoin tietää Daniel itse. Uusi alku Lissabonissa ei tule olemaan helppo. Ennen kuin perustyö alkaa, Daniel kutsutaan huippusalaiseen tehtävään. Yhdessä brasilialaisen Rorion Sinhan kanssa he muodostavat uuden yksikön, jonka on tarkoitus löytää pahamaineinen Leijona, rikollinen jota on etsitty lapsikaappausten takia jo vuosia.

Parivaljakko käy vaikeaa tehtävään tietämättä, että Leijonan kintereillä on yksinäinen kostaja. Joaquim on menettänyt kaiken, ja hänen uusi elämäntehtävänsä on tuhota kaikki asiaan liittyvät henkilöt. Askel askeleelta, henkilö henkilöltä, lenkki lenkiltä hän lähestyy ketjun huippua. Toiselta suunnalta lähestyvät Daniel ja Rorion, eikä räjähdystä voi välttää.

Mutta kuka tuo Leijona on, ja mitä hän on tehnyt? Mikä on totta ja mikä legendaksi kasvanutta huhua? 

Matkalla Leijonan luolaan sekä Daniel että Joaquim joutuvat miettimään, mikä on totta ja mikä valhetta, keneen voi luottaa, mikä on oikein ja väärin, voiko väkivallan oikeuttaa jotenkin...

Päästyään kadulle hän soitti heti Sinhalle, jolla oli tuoretta raportoitavaa: tulokset olivat juuri valmistuneet. Maria Luísa oli kaapattu samalla BMW:llä, jonka he olivat löytäneet. 

"Jokainen näyte erikseen. Haluan -"

"Tiedän kyllä. Kaikki on hoidossa", Sinha vastasi.

Daniel tunsi olevansa täynnä virtaa. He olivat edistyneet. BMW oli valtava harppaus. Heille aukesi selkeitä väyliä edetä. Sen lisäksi oli puhelin. Vaikka auton paikallistaminen olikin ollut ulkopuolisen tekijän ansiota, katastrofaalisesti alkanut tapaus oli nyt edennyt sen pisteen yli, jossa säälittävä hakuammunta muuttui oikeaksi poliisityöksi. Enää kyse ei ollut pelkästä onnesta ja sitkeydestä. Daniel tiesi realiteetit ja sen, kuinka alussa he olivat, mutta ensimmäistä kertaa sitten Maria Luísan katoamisen jälkeen hän uskoi operaatioon. Hän yritti parhaansa mukaan ruokkia innostustaan ja työntää syrjään sen kiusallisen tosiasian, että ilman satamaan tehtyä iskua he istuisivat yhä asunnossaan Pinheirolla kahlaamassa suttuisia liikennekuvia.

Käsittämätön onnenpotku vai osa jotakin vielä tuntematonta kokonaisuutta? Sitä Daniel ei osannut sanoa, mutta juuri nyt hän ei antanut asian häiritä. Yhtä kiusallista ajatusta hän ei kuitenkaan pystynyt nujertamaan.

Tappajalla oli heitä paremmat tiedot.

Tykkäsin Leijonasta paljon, todella paljon, niin paljon että se on mielestäni paras kotimaisen tekijän kirjoittama dekkari pitkään aikaan. Tarina ei sinänsä ole uusi eikä erityisen yllätyksellinenkään, mutta se on kerrottu intentiivisellä tavalla. Se pitää näpeissään ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Samalla se on kerrottu hyvin visuaalisesti; ainakin minä sain vahvoja kuvia mieleeni niin henkilöistä kuin tapahtumapaikoista. Elokuvaa odotellessa! :) 

Pidin siitä, että tarina herättelee miettimään hyvän ja pahan välistä veteen piirrettyä viivaa. Kuvernöörin ja poliisikomentajan perustama supersalainen yksikkö voi ohittaa kaikki lait, heillä on kaikki valtuudet ja oikeudet, kaikki muu jää taka-alalle jotta Leijona saadaan kiinni. "Hyvis"poliiseilla kyllä käy kentällä ollessa mielessä, onko tämä tai tuo moraalisesti oikein, mutta tehtävän suorittaminen pakottaa moiset ajatukset taustalle. Toisaalla "pahis", yksinäinen kostaja selvittää asioita eli oikeastaan tekee poliisin työt, joskin hänellä asioiden ratkominen tapahtuu vain väkivallan keinoin. Mutta jos poliisi ei saa murhaajia ja huumekauppiaita ynnä muita rikollisia kiinni, onko väärin että hän hoitaa asian omalla tavallaan? Väkivaltaa on aika paljon mutta useimmiten se on tapahtumien jälkiselvittelyä, ei itse veritekoja. Väkivalta on myös kohtalaisen "siistiä" ja kliinistä; nopeaa ja tehokasta ilman suolenpätkiä ja kidutusta.

Monissa dekkareissa tarinaa kerrotaan myös pahiksen näkökulmasta, mikä aina tuo tarinaan lisäsyvyyttä. Leijonassa poliisi-Daniel ja lonely rider - Joaquim saavat kumpikin paljon tilaa. Se on mielestäni hyvä ratkaisu. Juuri Joaquimin osuudet laittavat pohtimaan moraalikysymyksiä. Ne myös syventävät tarinaa suuntiin, jotka vain Danielin silmin nähtynä eivät veisi lukijaa yhtä tiiviisti mukaan tapahtumiin. 

Kuittaan tällä Helmet-lukuhaasteesta kohdan "kirjassa on monta kertojaa".

Leijona on luettu myös blogeissa Mummo matkalla ja Kirsin Book Club.