Matti Rämö: Polkupyörällä Islannissa

Matti Rämö: Polkupyörällä Islannissa
Valokuvat ja kartat Matti Rämö
Piirrokset Cira Almenti
Minerva 2013
327 s.

Kolme viikkoa kotiinpaluusta, ja Islanti-fiilistely jatkuu ja pahenee :) Haalin kirjastosta Islanti-aiheisia kirjoja, joista ensimmäisenä luettavana oli Polkupyörällä Islannissa. Olen lukenut tämän aiemmin, kuten muutkin Rämön pyöräilykirjat, osan siis jo kahteen kertaan. Halusin palata tähän, koska halusin sekä muistella omaa reissua että tutkailla, kuinka paljon olemme ajaneet samoja teitä ja käyneet samoissa kohteissa. Toki kokemukset ovat hurjan erilaisia johtuen eri kulkupeleistä.

Meidän reissu kulki saarta myötäpäivään, Rämö polki vastapäivään. Hänellä oli siihen taktinen syy; jos aikaa jäisi loppupäässä, olisi mahdollista pysähtyä Länsivuonoilla. Hän siis koki kultaisen kierroksen turistihelvetin jo heti matkan aluksi. 

Kirjaa oli varsin hauska lukea, joskin välillä tunsin myös syvää myötätuntoa. Voin kuvitella millaista on polkea vastatuuleen, me kun välillä tuumasimme yöllä että onneksi meitä on teltassa neljä ettei se karkaa tuulen mukana! Rämö lienee ikuinen optimisti, koska löytää tuulestakin jotain hyvää; sen avulla telttaa voi lennättää kuin leijaa :D Toiminee mainiona sijaistoimintana sille, kun ei huvittaisi jatkaa matkaa tietäen että tuuli on oleva vastainen. Tämän tilanteen, kuten muutaman muunkin, Cira Almenti on kuvittanut hupaisalla tyylillään. 

Ennen lähtöä lisään ajovaatetusta. Nousen kohmeisena satulaan, mutta kiipeän itseni lämpimäksi puolen kilometrin mäessä heti Laugarbakkin jälkeen. Ylhäällä kohtaan sitten viiman uudestaan, eikä puhuri anna armoa, kun se pääsee pieksemään avaraa maisemaa. Päivän neljäs ja viides vastatuulitunti sujuvat tasaisessa harmaudessa. Yritän lohduttautua sillä, että tänään ei kuitenkaan ole satanut paria eksynyttä pisaraa enempää. Tauolla lähetän tekstiviestin Suomeen maantieteilijäystävälle Raimolle ja kerron vakaana käsityksenäni, ettei polkupyörä sittenkään ole oikea väline Islannin tutkimiseen.

Oma kokemukseni on, että Suomeen palattua minkäänlainen heinäkuinen tuuli ei tunnu ollenkaan yhtä kovalta ja kylmältä, kuin mitä on kesätuuli Islannissa. Ja me olimme kuitenkin ison osan päivistä joko autossa tai kuumassa lähteessä / uimahallin lämpöaltaassa! 

Olen tainnut aiemminkin sanoa, että Rämön pyöräilykirjojen lukeminen on jotenkin terapeuttista, rauhoittavaa. Vaikka matkoilla tulee pieniä vastoinkäymisiä, on kirjojen perusvire innostunut. Kaikissa välittyy onni siitä, että on tullut lähdettyä. Onnellisuus siitä, mitä kaikkea näkee ja kokee. On erilaisia maisemia ja kulttuureja, joihin tutustuessa ehtii samalla tutkailla omaa elämäänsä. Lukijana minä ainakin teen niin. Miten itse selviäisin missäkin paikassa, missä olen käynyt ja mihin haluaisin mennä, olisiko minulla rohkeutta lähteä tiettyihin maihin ja oloihin, pystyisinkö olemaan yksin pitkiä aikoja, missä menen elämässäni nyt, osaanko nauttia hetkestä, olenko sovussa itseni kanssa...

Tuuli on tyyntynyt, ja kuuntelen kosken rauhoittavaa kohinaa, kun viimeistelen majaani yökuntoon. Lampaat kuljeskelevat vähän matkan päässä. On niin rauhallista. Jään kuuntelemaan, kuinka vesi solisee kivikossa eteenpäin tasaisen vauhdikkaasti. Seisten tuijotan joen juoksua, sen loivaa kumpuilua uomanpohjan kivivaipan yli. Ylängön lumisista lammikoista ja pikkujärvistä ja puroista vetensä keräävä virta kulkee, niin kuin se on kulkenut jo kauan, se solisee niin kuin se on solissut satoja, ehkä tuhansia vuosia. Hienon hienona aallokkona, joka välillä kasvaa ja voimistuu ja sitten tasoittuu uudestaan. Ajatukseni tyhjenevät hitaasti, ja mieleni jää kosken kulkuun. Kuulun tähän maisemaan. Olen osa sitä. Tasaista kohinaa. Pehmeää kohinaa. On hiljaista, syvän hiljaista. Hiljaisuus kulkee kohinan mukana. On niin hyvä olla. Aika pysähtyy. On rauhallista. Olen kotona. Olen perillä. Olen perillä!

Hienon hienoa tekstiä! Lukekaa kaikki tämä kirja.

Loppuun on pakko laittaa vielä pari tunnelmakuvaa, tulivat mieleen kirjoittaessani jälkimmäistä sitaattia:

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee ehdottomasti kohtaan "kirja 'kertoo sinusta'". Pyöräilykokemukseni pitkien matkojen osalta rajoittuu tämänvuotiseen Pirkan pyöräilyyn, mutta maantiepyörä on ostoslistalla. Sillä saa juoksutreeniin vaihtelua, ja kun saa totutettua takapuolen satulaan niin mikä ettei tule mentyä pyöräilevien kavereiden kanssa pitemmille retkille. Kävellen on jo käyty vaeltamassa, ja sitä harrastettiin vähän Islannissakin. Maisemat, se että voi olla seurassakin hiljaa, kiireettömyys...