Kansi: Satu Kontinen
Atena 2020
230 s.
Arvostelukappale
Kuljetan tuota sanaa matkatavaroissani, kengänpohjissani, kahvoihin ja turvavöihin tarttuvissa käsissäni. Missä ja miten voi olla perillä?
(Hannimari Heinon kirjeestä Kristiina Wallinille.)
Arvelin etukäteen, että kahden runoilijan matka-aiheinen kirjeenvaihto olisi juuri minun kirjani, ja niin se olikin. Kymmenen kirjettä vievät lukijan matkalle moniin erilaisiin maisemiin; joskus kirjailijat tekevät matkoja konkreettisesti, toisinaan kotisohvalta. Kulkupeleinä ovat paitsi lentokone myös juna, polkupyörä ja jalat, maisemien vaihdellessa turistikohteista erämaahan.
Kumpikin on kirjoittanut toiselle viisi kirjettä, lisäksi lopussa on lisäkirjeet. Matkoja tehdään niin työhön liittyen, huvin vuoksi kuin omille juurille. Kohdataan ihmisiä, tapoja, historiaa, tulevaisuutta. Pohditaan ilmastonmuutosta, puutarhaa, luovan työn tekemistä. Välillä kirjeet on päivätty samaan ajankohtaan, mutta onneksi toinen ei ole ehtinyt postittaa omaansa ennen kuin toisen kirje saapuu, joten on mahdollisuus vastata toisen ajatuksiin ja kysymyksiin.
Julkiset rakennukset ja nähtävyydet merkitään karttoihin numeroiduilla pallukoilla, ja heti uuteen paikkaan saavuttuamme nuo pallukat alkavat ohjata silmää ja askeleita. Nähtävyyksien tarina on moneen kertaan kerrottu eikä siihen liity samanlaista löytämisen iloa kuin talonrapulle jääneeseen kirjaan tai avoimesta ikkunasta kantaviin ääniin. Siksi kuljen matkoillani myös missä lie lähiöissä tai tavarasatamien liepeillä, päädyn joutomaille tai pysähdyn korttelikahvilaan.
Meitä molempia, sinua ja minua, vetää puoleensa katve.
Mitä me oikeastaan haemme sieltä, katveesta? Tai pitäisikö kysyä, mitä me löydämme itsestämme, kun menemme katveeseen. Mitä pyyhkiytyy pois ja mitä pääsee esiin? Mitä katve edes tarkoittaa? Seikkailua kaupungin ydinkeskustan ulkopuolisessa suuressa tuntemattomassa?
Korttelikahvila ei ole katve sille, jonka jokapäiväiselle reitille se osuu. Betonilähiö ei ole katve, vaan koti.
(Kristiina Wallinin kirjeestä Hannimari Heinolle.)
Minulla heräsi lukiessa monenlaisia ajatuksia. Yllä oleva sitaatti ohjasi pohtimaan omia reissuja. Niin, tottahan se on, esimerkiksi Ateenassa tai Roomassa ei tarvitse mennä kuin korttelin päähän turistinähtävyydestä, niin kadut ovat tyhjiä ja ravintolat edullisempia. Pieniltä sivukaduilta löytyy persoonallisia taloja, parvekkeita, pihoja, paljon sellaista josta saa ihan yhtä hienoja elämyksiä ja kuvia kuin niistä pakollisista nähtävyyksistä. Toisaalta, olen viihtynyt myös Islannissa ja Norjassa telttailemassa, ihan vaan tuijottamassa vuoria ja merta, niissä on nähtävyyttä kerrakseen. Onnen voi tavoittaa niin monella tapaa, monessa paikassa, monessa hetkessä.
Tunnelma on rauhallinen, kirjeissä tekee mieli viipyä. Kirjeiden kieli on molemmilla kaunista, nautittavaa. Tätä ei pidä eikä voi lukea kiireessä, vaan hitaasti, sanoihin keskittyen. Itse "jouduin" pysähtelemään myös tutkiakseni mobiilikirjastosta, onko kirjeissä mainittuja kirjoja saatavilla Pirkanmaalta. Lopussa on kirjalista, mutta enpä malttanut odottaa sinne asti :) Erityisesti kiinnostuin Karin Johannissonin Melankolian huoneet -kirjasta, Orhan Pamukin Viattomuuden museosta sekä Göran Tunströmin tuotannosta.
Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 16, "kirjalla on kirjassa tärkeä rooli". Muita sopivia kohtia ovat esimerkiksi 25, "kirjassa ollaan saarella" (Wallin on Hailuodossa), 38, "kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu", 39, "kirjassa lennetään" ja 44, "kirjassa on kirjeenvaihtoa".
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta! Tätä oli ihana lukea, ja varmasti palaan tähän myöhemmin uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti