Jos jotakin olen korona-aikana kaivannut, niin se on teatteri. Ja nyt, kun kökötän jalkaleikkauksen jäljiltä kaiket päivät kotona, oli ihana lähteä teatteriin. Meillä oli ystäväni kanssa liput alunperin Poikabändi-musikaaliin toukokuulle, mutta koska tilanne oli mikä oli, käynti siirtyi ja kohde vaihtui.
Kinky Bootsista olin lukenut ylistäviä arvioita Helsingin esityksistä, joten odotukset olivat korkealla. Täytyy tunnustaa, että ne myös täyttyivät, jopa ylittyivät. Esitys on todellinen show, visuaalinen ilotulitus jossa tunnelma vaihtelee itkun ja naurun välillä, ja sormet naputtelevat tahtia.
Pidän erityisesti siitä, että tarina on vahva. Esitys ei ole pelkkää iloista lauleskelua, jossa välillä puhutaan vähän. Ei, tarina on monin tavoin koskettava. Charlie on muuttanut kihlattunsa kanssa Lontooseen, mutta joutuu palaamaan takaisin Northamptoniin. Isä on kuollut, ja Charlien pitää ottaa kenkätehdas johdettavakseen. Ajat ovat huonot, ja taloudellisesti on tiukkaa. Mutta juuri kun Charlie on joutunut irtisanomaan väkeä, hän kohtaa drag queen Lolan. Lola / Simon on isänsä hylkäämä entinen nyrkkeilysankari, joka viihtyy esiintymässä ihanissa mekoissa ja huimissa koroissa. Kun kaksikko yhdistää voimansa ja kehittää esiintymislavalle kengät, Kinky Bootsit, he joutuvat testaamaan mihin tehtaan henkilökunta ja sittemmin maailma on valmis.
Esitys on tasapainoinen, upea kokonaisuus. Pidän siitä, että tapahtumia on usein koko lavan täydeltä, eli vaikka jotain tapahtuu etureunassa on syytä pitää silmällä myös taaempaa osa ja lavastuksen eri tasoja. Esimerkiksi Don (Hiski Grönstrand) varovasti innostumassa bootseista saattaa jäädä huomaamatta, jos katsoo kaikkia muita lavalla ja unohtaa ylempänä olevan tehdaskonttorin. Lavastus on monipuolinen ja lavasteet vaihtuvat sulavasti. Liukuhihna on mahtava, ja mitä kaikkea sen kanssa voikaan tapahtua!
Lauri Mikkola Lolana / Simonina on huikean ilmeikäs. Lola on maailmanomistaja, arvonsa tunteva diiva, mutta Simon surussaan koskettaa todella voimakkaasti.
Kaikki näyttelijänsuoritukset ovat erittäin onnistuneita. Katsojana ja kuulijana saa heittäytyä nauttimaan, voi jättää kaikki huolet talon ulkopuolelle. Minulle tuli vähän hiki, sen verran vauhdikasta menoa on monin paikoin. Illalla tuntui siltä, että päässä humisee mutta olo oli kevyt.
Edessämme istui henkilö kinkyt bootsit jalassa, kuulin hänen sanovan henkilökunnalle että on katsomassa esitystä kuudetta kertaa. Toisaalta en ihmettele, miksi. Tarina kestää useamman katselukerran, lisäksi hahmojen runsas lukumäärä mahdollistaa sen, että eri kerroilla seuraisi tarkemmin eri hahmoja.
Ensimmäisestä näytöksestä suomea osaamaton puolisoni sanoi, että tapahtumista oli helppo pysyä kärryillä vaikka ei ymmärtänytkään kuin sanan sieltä täältä ja ehkä yhden lauseen kokonaan. Toisen näytöksen jälkeen hän kysyi enemmän yksityiskohtia, vaikka suuret linjat olivatkin hallussa. Tämä itse asiassa oli juuri sitä, mitä olemme toivoneet. Olemme puhuneet monta kertaa, että olisi kiva mennä teatteriin yhdessä, mutta kieli on ollut este. Olemme harmitelleet, että Tampereella ei juuri ole englanninkielisiä esityksiä. Vaikka Kinky Boots on suomenkielinen, siinä on puheteatteria enemmän liikettä, enemmän äänenpainoja ja -sävyjä jotta kieltä osaamatonkin pystyy seuraamaan tapahtumia.
Esitys oli loppuunvarattu, mutta silti tuntui siltä että oli riittävän väljää. Meitä oli neljän porukka, menimme sen verran myöhään että emme päässeet kaikki lähekkäin vaan jakaannuimme kahteen kahden hengen ryhmään. Minulle ja puolisolleni löytyi sopiva paikka heti oven vierestä rivin päästä, en joutunut konkkaamaan keppien kanssa portaita ylös alas. Meidän molemmilla puolilla oli tyhjä paikka. Lähes kaikilla katsojilla oli kasvomaski. Lisäksi teatteritalo on niin suuri, että väliajalla väki pystyi hajaantumaan kolmeen kerrokseen. Kertaakaan ei tullut olo, että joudun olemaan liian lähellä jotakuta. Kiitos myös henkilökunnan jäsenelle, joka tuli opastamaan minut hissille kun palloilin portaiden juurella!
Kuvat: Kari Sunnari
Kinky Boots Tampereen Työväen Teatterissa ainakin kevääseen 2021 saakka
Käsikirjoitus Harvey Fierstein
Musiikki ja laulujen sanat Cindy Lauper
Suomenkielinen käännös Kari Arffman ja Hanna Kaila
Ohjaus Samuel Harjanne
Rooleissa mm. Lauri Mikkola, Petrus Kähkönen, Jari Ahola, Hiski Grönstrand, Hanna Kaila, Emmi Kaislakari, Jyrki Mänttäri, Leena Rousti, Eriikka Väliahde sekä Lolan enkeleinä Jack Johansson, Henri Sarajärvi, Steven A. Novak, Anton Engström, Niklas Rauten ja Jero Mäkeläinen
Vastaava kapelliemstari Eeva Kontu
Koreografia Gunilla Olsson-Karlsson
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu William Iles
Kaksi kertaa näin Helsingissä ja kestää kyllä useammankin katselukerran! Jopa itketti samassa kohdassa kummallakin kerralla.
VastaaPoistaSe on ihan paras juttu, että vaikka tietää mitä tapahtuu niin tunteet tulevat silti! Tästä jäi sellainen olo, että tämä ei painu unohduksiin vaan tapahtumat ja tunnelmat muistaa pitkään.
PoistaTämä on varmasti ollut todella upea esitys. Eräs tamperelainen ystäväni oli käynyt tämän katsomassa ja oli pitänyt tästä paljon.
VastaaPoistaKyllä oli hieno, melkein vieläkin on hiki. Tiedän erään, joka on nähnyt tämän Helsingissä ja on tulossa Tampereelle myös. En ole montaa esitystä nähnyt, jossa katsomo hihkuu jo ensiminuuttien jälkeen :)
Poista