Petra Rautiainen: Meren muisti

 

Petra Rautiainen: Meren muisti

Otava 2022

207 s.

1980-luvulla Aapa on asunut jo vuosia Floridassa, työskennellen öljy-yhtiölle. Nyt hän matkustaa takaisin entisille kotikulmilleen Ruijaan. Ämmi, isoäiti, on sairas, lisäksi Aapa työtovereineen aikoo tehdä dokumentin öljynporauksesta Jäämerellä. 

Aapa on menettänyt äitinsä ollessaan vain 9-vuotias, joten paluu lapsuudenmaisemiin herättää  kipeitä muistoja. Osa ihmisistä on tuttuja, osa vieraita, mutta tuntuu kuin kaikki tuijottaisivat häntä. Vähitellen alkaa käydä selväksi, että äidin kuolemaan liittyy asioita, joita Aapa ei tiedä tai ei halua muistaa. Dokumentin tekokaan ei suju niin kuin pitäisi, sillä yhtäkkiä mukaan on tulossa ilmastonmuutosnäkökulma. Aapa on kertakaikkiaan turhautunut ja haluaisi palata Amerikkaan. Mutta pohjoinen ei päästä otteestaan niin helpolla. 

Valas oli kuollessaan noin neljäkymmentävuotias. Valaat voivat elää yli satavuotiaaksi, enemmänkin. Inuiitit ovat löytäneet grönlanninvalaita, joissa on ollut kiinni 1700-luvulla valmistettuja harppuunoita.

Maailman meret ovat keskenään erilaisia. On olemassa lempeitä ja kauniita meriä, joiden aallot hyväilevät varpaita hellästi, sellaisia jotka eivät voi tehdä pahaa. Sitten on tällaisia meriä, jotka ovat vuodenajasta toiseen kylmiä, vaativia ja ankaria. Ne ovat aiheuttaneet miljoonien ihmisten kuoleman tavoilla, joiden monimuotoisuutta voi vain hämmästellä. 

Vuosisatoja pelkkää pelkoa ja tuskaa. Sukupolvilta toisille periytynyttä surua, jonka yhteinen nimittäjä on se, että isä, äiti tai lapsi ei palannut ikinä mereltä takaisin. 

Voisi luulla, että se joka palaa mereltä, on onnekas. Mutta ei se ole niin. Se, joka palaa, ei palaa ikinä samanlaisena.

Mielestäni Aapa on aivan kauhea hahmo, hänen käytöksensä on kertakaikkiaan kammottavaa. Joo, hänellä on lapsuudessa koettu trauma taustalla, mutta ei se oikeuta kohtelemaan ihmisiä jatkuvasti ivaten ja huutaen. Ihan kuin hän olisi päättänyt unohtaa kaikki hyvät hetket ja takertuu niihin jolloin on kokenut tulleensa hylätyksi tai väärin kohdelluksi. En ollenkaan tykännyt hänestä. Muut hahmot ovat kiinnostavia ja monesti jäin pohtimaan syitä, miksi heistä kukakin on jäänyt tai aikoo jäädä Ruijaan.

1950-luvulle sijoittuvat matkapäiväkirjan tekstit puolestaan ovat tosi kiinnostavaa luettavaa. Tutkimusretki pohjoiseen, jään kantavuuden selvittäminen, valaan ja jääkarhujen käytöksen seuraaminen... Muutamilla lauseilla kerrotaan kovin paljon. 

Kirjan kielestä tykkäsin, se on kaunista ilman turhia koukeroita. Tarina on melko karu, mikä korostaa kielen kauneutta entisestään. Ne täydentävät toisiaan, tehden kokonaisuudesta rosoisen mutta ei pistävää. Harmillisesti tekstissä on useita virhelyöntejä, kuten puuttuvia kirjaimia, sen verran paljon että niihin alkaa kiinnittää huomiota. 

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 9, "kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön". Pidän siitä, että Aapa ei ole unohtanut kveenin kieltä Amerikan vuosikymmeninään. 

Kirja on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Kirjakimara ja Kirjaluotsi.