Annika Welling: Löydät minut oliivilehdosta

 

Annika Welling: Löydät minut oliivilehdosta. Elämää ja arkea Pohjois-Italiassa

Oppian 2023

344 s.

2007, Varazze, Liguria. Annika aloittaa työharjoittelun hotellissa. Kommelluksia riittää niin kielitaidon kuin kahvinkeiton kanssa. Uusi arki toimii kuitenkin päivä päivältä sujuvammin. 

2008, Genova. Seuraava työharjoittelu on matkatoimistossa. Kielitaito karttuu yhä, samoin ystävien määrä. Kaikkialla tuntuu olevan ystävällisiä ihmisiä, jotka ovat aina valmiita auttamaan. Kommelluksia tapahtuu yhä, mutta se ei ole vaarallista vaan hauskaa. 

2009, Genova. Annikaa palaa jälleen takaisin Italiaan mutta tällä kertaa ilman paluulippua Suomeen. Italiassa hänellä on paikallinen perhe ja paljon ystäviä. Ovet ovat taas avoinna, aina saa mennä kylään ja aina ollaan valmiita viettämään aikaa yhdessä. Vuosien varrella on nähty ja koettu paljon, mutta kauniita paikkoja riittää kierrettäväksi.

2010, Arconate, Lombardia. Työpaikka toimistosta tarkoittaa jäämistä, toistaiseksi. Mutta vaikka rakkaus Italiaan on vahva, kaipuu Suomeen on vahvempi. Lopulta Annika jättää Italian taakseen - mutta ovi ei ole lukossa. Sinne voi aina palata, ainakin lomalle tai ystävien luo kylään.

Kaikista vuosista välittyy elämänilo. Ruoka ja kahvi ovat tärkeitä asioita, vuodenajasta ja paikkakunnasta riippumatta. Welling näyttää lukijalle Italiaa monelta kantilta, niin isoja kaupunkeja kuin pieniä kyliä, kesähelteitä ja talven koleutta, ahtautta mutta myös turistikauden ulkopuolista hiljaisuutta. 

Fai come se fossi a casa tua. Ole kuin kotonasi. Nämä sanat tulin kuulleeksi niin monet kerrat, että menin jossain vaiheessa jo laskuissa sekaisin siinä, kuinka monesti korvani olivat ne rekisteröineet. Eivätkä ne olleet vain sanoja. Niitä myös todella tarkoitettiin. Jokaisessa paikassa minne vain menin, tarjottiin ensi töiksi kahvia - tavallisesti mokkapannussa valmistettua voimakasta tavaraa, joka piti hereillä seuraavat kaksi vuorokautta ja joka porisi kaasuliedellä kuin kattilallinen täydellä teholla kiehuvia perunoita - ja pyydettiin käymään pöydän ääreen istumaan. Kahvi kirkasti ajatukset, se maistui paremmalta seurassa nautittuna ja jo pelkästään sen tuoksu oli saanut hymyn nousemaan paitsi italialaisten huulille, myös omilleni.

Jos jatketaan hetki aiheesta kahvi, oli kahvikone löytynyt hyvin harvasta ligurialaisesta kodista - joskin törmäsin niihin myöhemmin enemmän Lombardiassa - ja se oli koettu jopa hieman tarpeettomaksi, koska päivän mittaan eteen tarjoutui kuitenkin useampi hetki pujahtaa jalkakäytävältä tuttuun baariin ja juoda siellä täydellisesti valmistettu espresso tai mitä ikinä kukin sitten halusikaan juoda. Minä olin koukussa marocchinoon ja vaikka osasin käsitellä uuden kotini kaasuhellaa ja sen päällä kiikkerästi pomppivaa mokkapannua ainakin välttävästi, olivat keittämäni kahvit silti toisinaan löytyneet joko keittiön seinästä tai sen lattialta riippuen siitä, mihin suuntaan mokkapannun avonainen nokka oli milloinkin osoittanut. 

Koin tekstin monin paikoin hankalaksi lukea, siksi kun siinä on todella paljon kursiivia päiväkirjakatkelmien takia. Joissain luvuissa on melkein enemmän kursiivia kuin muuta tekstiä. Kursiivittomassa tekstissä on paljon pitkiä virkkeitä, lisäksi jonkin verran yhdyssana- ja pilkkuvirheitä. Suomityttö-sana toistuu melkein joka sivulla, toisinaan parikin kertaa, se alkoi olla jo vähän häiritsevää.  

Kirja on kiinnostava kuvaus italialaisesta arjesta niin työpaikalla kuin perheen ja ystävien kanssa. Isojen kaupunkien esittely jää vähemmälle, pienille kylille ja kaupungeille on isompi tila. Paikkojen ja ihmisten kuvailu on tarkkaa, hyvin yksityiskohtaista. Paikkoja on paljon, joten lukijan on mahdoton muistaa kylien nimiä tai historiaa. Runsas määrä yksityiskohtia tekee tekstin eläväiseksi ja mukaansa tempaavaksi. Mikä tärkeintä, vaikka kuvailua ja yksityiskohtia on paljon, ne eivät uuvuta lukijaa. Tykkäsin myös ruokakuvauksesta, se ei ole liian tarkkaa mutta kuitenkin on kerrottu mistä keksit, piirakat yms. koostuvat. Melkein tekisi mieli lähteä etsimään, olisiko Tampereella jotain Italia-kauppaa. 

Helmet-haasteessa tämä oli minulla toinen kirja kohtiin 47.-48, "kaksi kirjaa joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön". Toinen oli jo aiemmin postattu Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa.