Teija Rekola: Eetu ja ruma Rusina

Teija Rekola: Eetu  ja ruma Rusina
Kuvitus Mervi Lindman
WSOY 2013
62 s.









Jälleen kerran ihastuttava kotimainen kuvakirja, jossa jo kansikuva houkuttelee tarttumaan kirjaan ja selvittämään, miten säikähtäneen oloinen pikkupoika pärjää topakan vauvan kanssa. Aiheena on siis monille lapsiperheille tuttu vieras eli sisaruskateus.

Tarina alkaa, kun Eetun kotiin tulee vauva. Samalla Eetu saa itselleen varjon, ison, mustan ja kiukkuisen. Vaikka vauva ei tee varsinaisesti mitään pahaa, Eetu ei halua asua sen kanssa. Ja vaikka hän välillä on leppymässä, varjo saa hänet puolelleen vauvaa vastaan. Yhdessä he koittavat hankkiutua vauvasta - Miisasta - eroon. He yrittävät postittaa sen takaisin synnytyslaitokselle ja antaa sen joululahjaksi yksinäiselle Aune-vanhukselle. Miisa ei kuitenkaan suostu häipymään vaan palaa aina takaisin.

- Kohta se nukahtaa, ja sitten me voimme..., varjo aloitti.
- Niin mitä?
- Niin, niin, mitä? Jotain pitäisi tehdä, varjo jatkoi. - Siitä täytyy päästä eroon.
- Ai kokonaanko?
Varjo nyökytti päätään.
- Kokonaan. Ja minulla on jo idea, se sanoi seuraten, miten Rusinan silmäluomet painuivat kiinni, ja vauva nukahti.
- Ota se syliin, varjo käski. - Sitten hiivitään keittiöön.
Varjo meni edeltä ja Eetu seurasi perässä Rusinaa kantaen.
- Mitä me täällä? hän kysyi samalla, kun varjo eteni tiskipöydän luo.
- Laitetaan se roskiin, varjo vastasi ja avasi alakaapin oven. Sitten se veti jätevaunun ulos, kaappasi Rusinan Eetun sylistä ja asetti vauvan roskakoriin. Pam! kaappi vielä kiinni ja varjo saattoi taputtaa käsiään tyytyväisenä.
- Nyt siitä päästiin!
Tai niin varjo luuli.
Seuraavana aamuna vauva makasi jälleen olohuoneen lattialla ja hekotteli tavalliseen tapaansa varjolle ja Eetulle. 
- Se on juonikkaampi kuin arvasinkaan, varjo mutisi silmiään siristäen ja yrittäen ottaa vastustajasta henkisen yliotteen. - Sitä ei ihan yksinkertaisilla keinoilla päihitetä. 

Usein on niin, että aluksi Eetu haluaa jotain, vaikkapa saada vauvan itkun loppumaan. Yhdessä varjon kanssa he keksivät jonkin keinon, mutta varjo haluaa viedä asiat pidemmälle kuin Eetu ja Eetu jää aina taustalle varjon hoitaessa likaisen työn. Miisan kasvaessa ja oppiessa uusia asioita Eetu alkaa pitää hänestä yhä enemmän, ja samalla varjo pienenee kunnes lopulta katoaa kokonaan.

Pidin siitä, että kirjassa oli käsitelty lapsiperheen arkea realistisesti. Vaikka isä on insinööri, Eetun mielestä tämä joutuu vauvan hypnotisoimaksi. Vauva itkee kaiket yöt, ja vanhemmat ja Eetu ovat väsyneitä. Kakkavaippa haisee ja liikkeelle lähtenyt vauva kajoaa Eetun tavaroihin. Kuitenkin kuvataan myös se, että ensimmäiset hampaat saanut Rusina onkin Eetun mielestä suloinen ja kuinka Eetu suojelee tätä vaaratilanteissa. Tarinassa on opetus, mutta sitä ei tuputeta eikä alleviivata vaan se on kirjoitettu hienovaraisesti tarinan osaksi.

Mervi Lindmanin kuvitus on kertakaikkisen hieno ja tukee tekstiä hyvin. Etenkin vauvan kuvat ovat sellaisia että naurattaa ääneen. Punahattuinen vauva tutti suussa on kuin puutarhatonttu. Syntymän jälkeen vauva puhisee ja piereskelee posket punaisina, myöhemmin hän nauraa ja touhuaa posket punaisina. Kuvissa näkyy Miisan kehitys vastasyntyneestä konttaavaksi taaperoksi. Kuvitus keskittyy lapsiin ja varjoon, vanhempia ei juuri näy, tekstissä he esiintyvät huomattavan paljon enemmän. Ratkaisu toimii, koska lapsi pystyy pelkkien kuvien avulla tutkimaan Eetun suhtautumista Miisaan ja sen muuttumista. Sisaruskateus on kuitenkin sellainen asia, mikä vanhempien on vaikea saada katoamaan. Pikkusiskon tai -veljen hyväksyminen lähtee lapsesta itsestään, hänen itsensä on saatava löytää tämän hyvät puolet, toki vanhempien avustuksella.