Helena Petäistö: Pariisi, Versailles, Giverny

Helena Petäistö: Pariisi, Versailles, Giverny
Otava 2014
349 s.

Ranska-fanina Petäistön kirja oli tietenkin pakko lukea. Olen lukenut Petäistön aiempia oppaita ja pitänyt niistä. Hänellä on valtaisa tietämys ja persoonallinen tyyli kirjoittaa.

Pariisi, Versailles, Giverny kertoo nimensä mukaisesti kolmesta paikasta. Pariisi käydään läpi alue kerrallaan. Petäistö kuvailee katuja, aukioita ja rakennuksia. Samalla hän kertoo paikkoihin liittyviä tarinoita tai jakaa omia kokemuksiaan. Tarinat ovat pääosin hupaisia ja elävöittävät alueiden kuvauksia valtavasti. Vaikka Petäistö tuntee kaupungin läpikotaisin, on silti hauska lukea hänen innostuneisuudestaan ja ihmettelystään, siitä kuinka Pariisi osaa yllättää vuosikymmenien jälkeen yhä uudelleen.

Siihen aikaan Pariisin arvostetuin gourmet-ravintola oli nimeltään Voisin Rue Saint Honorén ja Rue Cambonin kulmassa lähellä Madeleinen aukiota. Sen viinikellari oli ainutlaatuinen, ja sinne tultiin herkuttelemaan ranskalaisittain pitkän kaavan mukaan. Kun amerikkalaisrouva halusi tilata pelkän salaatin, oman arvonsa tuntevan ravintolan hovimestari ilmoitti: "Madame, tämä on ravintola eikä mikään niitty." Kuvitella saattaa, mitä piiritys merkitsi Voisinille. Onneksi sen normandialainen keittiömestari Alexandre-Étienne Choron osasi ottaa tilanteen suurena haasteena, onhan hänen kotikaupungistaan lähtöisin yhä bistrojen listoilla komeileva tripes à la mode de Caen, sisäelimiä caenilaiseen tapaan, jossa elukan viimeisetkin osat käytetään visusti hyväksi. Pääasiassa se sisältää hyvin höyatettyjä naudan mahapaloja, eikä ole yhtään hassumpaa. Tavallisille pariisilaisille oli vielä tarjolla koiria, kissoja ja rottia, mutta Voisinin vaativa asiakaskunta halusi parempaa. Joulukuussa ilmeni, ettei eläintarhan asukkeja voitu enää ruokkia. Niinpä yhtäkkiä saatavilla oli peuraa, antilooppia ja karhua, jotka tekivät heti kauppansa. Boulevard Haussmannin suuri lihakauppa osti kokonaisen jakkihärän ja kohta myös norsut, Castorin ja Polluxin, joiden maku oli kuitenkin pettymys. Brittilehdistö raportoi Pariisissa asuvasta englantilaisesta, joka oli kertonut kirjekyyhkn kuljettamassa viestissään syöneensä kamelin, antiloopin, koiran, apinan, muulin ja norsun lihaa; kehnointa oli norsu.

Versailles-osiossa kerrotaan linnan nykytilasta mutta runsaasti myös sen historiasta. Välillä tuntuu kuin lukisi jännittävää historiallista romaania, kun pääsee mukaan linnassa tapahtuneisiin juonitteluihin ja kuninkaiden varsin villiin elämään.

Pian Versailles'n linnaan tuli toinen kaunotar, joka ei hyväksynyt tältä daamilta sitäkään. Harvoin on hovissa nähty moista kukkotappelua naisten kesken, kun toisistaan ottivat mittaa vanhan kuninkaan virallinen rakastajatar ja nuoren kruununrinssin puoliso, tuleva kuningatar. Taas oli yksi Louis lisää jonon jatkeena heti, kun vanhasta aika jättäisi. Tuleva Louis XVI ei valitettavasti ollut se, josta alun perin piti tulla kuningas. Siihen tehtävään oli koulutettu vanhempaa ja kaikesta päätellen asemaan paremmin sopivaa veljeä, mutta tämä oli kuollut jo 10-vuotiaana. Vastentahtoisen pikkuveljen piti uhrautua, ja Versailles'n linnassa nähtäisiin sen viimeinen kuningaspari, joka ei sopinut tehtäväänsä ollenkaan - ja joka lopulta päätyi giljotiinille.

Giverny oli itselleni täysin tuntematon paikka, en ollut kuullutkaan siitä. Kyseessä on kylä, jossa taidemaalari Claude Monet eli. Kylä on tunnettu Monet'n talosta ja etenkin taloa ympäröivästä puutarhasta, jota nykyään hoidetaan kymmenien puutarhurien voimin.

Huhtikuussa kukkivat herkät esikot, värikkäät narsissit, tulppaanit, orvokit ja monet muut, ja syreenin tuoksu huumaa. Toukokuussa värien konserttiin tulee mukaan runsaasti lisävoimia, muun muassa näyttävät rhododendronit, pionit, unikot, atsaleat, pauloniat, pelargoniat, kukkivat kirsikka- ja omenapuut sekä Monet'n aivan erityisesti rakastamat irikset, ensin violetteina ja sitten valkoisina. Kesäkuun puolivälissä kukkivat lukemattomat ruusulajikkeet sekä komeat liljat. Heinäkuu on yhtä runsaudensarvea, kun joukkoon tulevat vielä krassit, daaliat, auringonkukat, miekkaliljat ja lukemattomat muut. Myös lummelampi alkaa kukoistaa heinäkuussa. Syyskuussa punakukkainen krassi melkein peittää leveän keskikäytävän. Vielä lokakuussa puutarha menestyy hyvin lisänään puiden syksyn värit. Monet'n värimaailma on pyritty säilyttämään mahdollisimman hyvin.

Petäistön tyyli kirjoittaa on sellainen, että se saa lukijan innostumaan ja kiinnostumaan. Minulle kävi niin, että liki kaikki kohteet vaikuttivat kiinnostavilta. Haluan kävellä kadulla, josta Gérard Depardieu on ostanut talon. Haluan käydä Pariisin ainoassa viinitarhassa. Haluan juoda kuumaa suklaata Les Deux Magot - kahvilassa. Pahasti näyttää siltä, että joudun ostamaan kirjan omaksi että saan sen oppaaksi tuleville reissuille.

Kaiken ylistyksen ja ihailun lisäksi on huomautettava muutamista seikoista. Pieni miinus tulee kieliasusta; mukaan on eksynyt jonkin verran sekä painovirheitä että lausetason virheitä, tyyliin "Napoleon halu" kun asiayhteydestä päätellen pitäisi olla "Napoleonin halu". Niitä on kuitenkin sen verran harvakseltaan että ne eivät häiritse lukemista. Kirjan ulkoasu on houkutteleva, mutta olisin kaivannut mukaan kuvia, joko erillistä valokuvaliitettä tai yksittäisiä kuvia tekstin lomaan. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä Monet'n puutarhasta, Pariisin lyhyimmästä kadusta, viinitarhasta, Pariisin parhaaksi sanotusta "lättypaikasta" jne.

Kokonaisuus on kuitenkin laadukas ja viihdyttävä. Ystävällistä on se, että jokaisen osion loppuun on koottu eri hintaisia vaihtoehtoja yöpymiseen, ruokailemiseen sekä ostoksiin. Mukana on aina myös "kaiken nähneelle", jossa Petäistö kertoo erikoisemmista elämysmahdollisuuksista, esimerkiksi Givernyssä Hillary Clintonin lounaspaikka, Versaillesissa presidentin vapaa-ajan asunto ja Pariisissa huvipuisto Parc Asterix sekä rullaluistelu kaupungin läpi perjantai-iltaisin.

Helena Petäistö Helsingin kirjamessuilla 2013.