Muovimetsä, purkkaa, ristinollaa - Choi Jeong Hwa sekä uusi kokoelmanäyttely Kiasmassa

Sähköpostiin kolahti lehdistökutsu Kiasman uusien näyttelyiden avajaisiin. Ajankohta sattui olemaan sopiva, joten ilmoittauduin mukaan. Kiitokset Kiasmalle, että pääsin mukaan vaikka blogi keskittyykin kirjoihin!

Eteläkorealainen Choi Jeong Hwa on maansa tunnetuimpia nykytaiteilijoita. Näyttelyn nähtyäni en lainkaan ihmettele, miksi. Aloituskuva on huoneesta, jossa lehdistötilaisuus pidettiin. Huonetta hallitsee teos nimeltä Cosmos (We Are All Flowers, 2014). Ihana värikäs kokonaisuus, jossa pehmeät virkatut kukat ovat sulassa sovussa metallisten vaijereiden kanssa. Näyttää yksinkertaiselta mutta tarkempi silmäys paljastaa runsaasti yksityiskohtia.

Happy Happy, 2015

Kuten yksi osallistujista sanoi, taiteilija meinasi jäädä teoksensa vangiksi :) Muovisen viidakon esineet ovat kierrätystavaraa. Teos on kasattu Kiasmassa taiteilijan ohjeiden mukaan, kokoamassa on ollut niin koululaisia kuin aikuisia taiteen ystäviä. Lopputulos on houkutteleva, ja onkin hauskaa että viidakkoa ei tarvitse kiertää vaan sen läpi saa mennä.

Love Me, 2013. Tämä siivekäs possu herättää huomiota ja hilpeyttä. Se levittää ja sulkee siipensä puhaltimen tahtiin.

Hwa hyödyntää monissa töissään kierrätysmateriaaleja ja kirpputoreilta löydettyjä esineitä. Hän sekoittaa uutta ja vanhaa haluten kritisoida nykyistä kulutushysteriaa. Samalla hän haluaa osallistaa näyttelyidensä kokijoita. Esimerkiksi teos The Open Flower elää jatkuvasti, sen mukaan mitä yleisö tekee rakennuspalikoista.

The Open Flower, 2014

Hwalle taide on yhteisöllistä, elämyksellistä. Se syntyy yhdessä, se koetaan yhdessä.

Näyttelystä tuli riemukas olo. Vaikka olen aikuinen, mieleni teki hihkua riemusta. Sama fiilis jatkui kokoelmanäyttelyssä, jossa on esillä teoksia 27 taiteilijalta. 

Kiasmalla on ollut tapana nimetä kokoelmanäyttelyt persoonallisesti. Niin nytkin, kun näyttely on nimetty emojeilla. Hauska idea! Kierroksella oli mukana osa taiteilijoista, ja he kertoivat sekä näyttelyssä olevista töistään että työskentelytavoistaan.

Anna Estarriolan Our weight in ashes is 3,5 % of our body mass, I have ordered my ashes in blue, I want to become blue stardust reaching the moon (2015) on hurjan kaunis ja samalla ajatuksia herättävä. 1,75 kiloa pölyä, sen verran ihmisestä jää jäljelle tuhkauksen jälkeen. Estarriola on käyttänyt sinistä glitteriä, mikä tekee "jäännöksistä" ja samalla kuolemasta kaunista. Kimaltavaksi tähdeksi tähtien joukkoon, sinne vie jokaisen tie.

Kauniin glitterin vastavoimana on - toki toisessa huoneessa - Sari Koski-Vähälän teos Domingo - Sunnuntai (2006-2015). Hän on kerännyt teoksen materiaalit kotoaan. Vasemmalla on hiuksia, sekä leikattuja että itsestään hiusharjaan jääneitä. Keskellä on pureskeltua purkkaa. Oikealla on laskujen kirjekuoria sekä muuta postia. Katsojan tulkittavaksi jää, mitä Koski-Vähälä on arkisista mutta samalla hitusen ällöttävistä aineksista tehnyt. Materiaalien ansiosta arvaisin teoksen kiinnostavan myös lapsikatsojia :)

Saara Ekström: Rosary, 1997. Tatuoidut siannahat, vaijerit.

Kaarina Haka: Nimetön, 2016

Kaarina Hakalta Kiasma oli tilannut työn. Nimetön on installaatio, jossa on käytetty monia erilaisia materiaaleja monin eri tavoin. Taiteilija sanoi yllättyneensä teokselle valitusta tilasta, siitä kuinka iso ikkuna tilassa on ja miten valo muuttuu ja samalla muuttaa teosta päivän aikana. Hän - ja varmasti muutkin - odottaa mielenkiinnolla, miten teos muuttuu valon määrän muuttuessa eri vuodenaikoina. Teos elää myös sen mukaan, mistä kohdasta huonetta sitä katsoo.

Epämääräinen mutta samalla kiehtova ruksutus ja surina johdattaa katsoja huoneeseen, jossa on Tuomas A. Laitisen teos Wall Street (2009). Isokokoinen taulu muuttuu jatkuvasti, kun ristinollapelin merkit syttyvät ja sammuvat satunnaisessa järjestyksessä. Teoksessa on käytetty vanhojen hedelmäpelien osia. Katsojalle paljastetaan myös tekniikka teoksen taustalla. Taiteilija näytti läpinäkyvän kaapin ja kytkennät, jotka ohjaavat valoja. Teoksellaan hän haluaa huomauttaa, että ihmiset eivät yleensä näe talouden taustalla vaikuttavia asioita. 

Jouna Karsi: Pohjanmaa, 2014

Kaikenkaikkiaan Kiasma-vierailu oli riemastuttava kokemus. Mietin sitä, että usein nykytaide mielletään vieraaksi, sanotaan että sitä on vaikea ymmärtää. Se ei esitä mitään - toisin sanoen henkilöitä - ja jos ihmisiä onkin kuvattu niin sitten niin että on mahdoton ymmärtää mitä he tekevät. Näillä näyttelyillä Kiasma tekee nykytaiteesta helposti lähestyttävää, matalan kynnyksen kulttuuria. Aikuinenkin pääsee leikkimään, saa unohtaa arjen ja seikkailla värikkäässä viidakossa, rakentaa palikoilla, katsoa videota Etelämantereelta, kurkistaa jättikokoisen pipon sisään, työntää nenänsä ruukkuihin ja haistella niiden sisältämiä tuoksuja...

Aikuinen viihtyy näyttelyissä, mutta mielestäni tässä on erinomainen idea koko perheen retkelle. Teokset ovat hauskoja, yllättäviä, kaikkia aisteja kutittelevia. Värikkyys ja mahdollisuus kokea monet niistä seisomalla niiden keskellä tuovat taiteen lähelle, tekevät kokemuksesta vielä henkilökohtaisemman. Tässä on mahdollisuus museokäyntiin, jossa teoksia ei vilkaista nopeasti läpi ajatuksella "lähdetään pian pois" vaan niiden parissa viihdytään pitkään. 

Olisin halunnut laittaa postaukseeni kaikki ottamani kuvat mutta parempi on antaa tässä vain maistiainen. Kuvilla ei kuitenkaan koskaan tavoita sitä, mitä on kokenut, eikä sitä mitä haluaa teoksista sanoa. Siksi sanonkin vain että käykää katsomassa ja kokemassa itse! Näyttelyt avautuvat perjantaina 21.4, Hwan Happy Together on esillä 18.9 saakka ja kokoelmanäyttely ensi vuoden puolelle, 29.1 asti.