Kuvittanut Karoliina Pertamo
Karisto 2020
32 s.
Suloinen Jaakko-poika seikkailee taas, tällä kertaa hän ei kerää sanoja vaan ilmeitä. Kaikki saa alkunsa siitä, kun äiti ja isä pitävät mykkäkoulua. Heillä on niin tyhmät ilmeet, että Jaakko päättää ottaa isän pikakameran ja lähteä keräämään hassuja ilmeitä. Niitä tuleekin paljon, ja yllättäviltäkin kohteilta. Vai osaisitko arvata, että mansikka voi ilmehtiä?
Tai sorsa, tai kukka!
Puiston polun varrella kasvaa monenmoisia ja erivärisiä kukkia. En tiedä niiden nimiä. Sininen näyttää nurinpäin käännetyltä kupilta. Keltainen auringolta. Punaisen varressa on piikkejä, se on muistaakseni ruusu. Nätein on tuo pitkävartinen, jossa on monta valkoista lehteä ja keltainen keskusta. Kuin voisilmä isän keittämässä aamupuurossa. Nuuhkaisen kukkaa ja laskeudun sen vieteen: "Näytä minulle hassu ilme." Kukka huojuu kesätuulessa ja värisyttää lehtiään.
Jaakko-kirjat ovat todellisia hyvän mielen kirjoja, joissa kuitenkin on vakava vivahdus pohjalla. Tässä ilmeiden keräys alkaa mykkäkoulusta, kun taas Kerro minulle kaunis sana lähtee ilkeistä sanoista ja riitelystä. Kirjojen alussa Jaakolla ei ole hyvä olla kotona, mutta ulkona hän kohtaa hauskoja asioita ja kotiin palatessaan hän kohtaa iloiset vanhemmat. Ulkona voi olla jännittäviä asioita, kuten iso skeittaava poika, mutta ne osoittautuvat lopulta ystävällisiksi. Ikävät asiat ja tunteet ovat ohimeneviä, kun ulkona kohdataan kaikkea kiinnostavaa josta tulee hyvä mieli. Kuvitus tukee osaltaan lämpimän tunnelman luomista, värimaailma on pirteä ja varsinkin eläimet on kuvattu melko hassuina.
Uskallan arvata, että emme ole vielä nähneet kaikkea, mitä Jaakko kerää. Seuraavaa osaa odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti