Englanninkielinen alkuperäisteos The Statistical Probability of Love at First Sight
Suomentanut Joel Kontro
Otava 2012
203 s.
Amerikkalainen 17-vuotias Hadley matkustaa Lontooseen isänsä häihin. Monien kommellusten vuoksi hän myöhästyy lennolta ja joutuu odottamaan seuraavaa. Lentokentällä hän tapaa brittiläisen 18-vuotiaan Oliverin, joka myös on menossa Lontooseen. Nuoret juttelevat kentällä ja jatkavat koneessa, jossa he pääsevät istumaan vierekkäin. Seitsemän tuntia kestävällä lennolla Oliver onnistuu jutuillaan pitämään Hadleyn ahtaan paikan kammon poissa.
New Yorkin lentokenttä yhdistää nuoret, Lontoon lentokenttä erottaa heidät. Hadley yrittää viimeiseen asti löytää Oliverin mutta joutuu luovuttamaan ja kiiruhtamaan hääpaikalle. Siellä hän kuulee jonkun puhuvan Paddingtonista, minne Oliverkin oli menossa. Hadley tekee päätöksen: hän lähtee etsimään poikaa. Matka halki Lontoon on vaivalloinen mutta lopulta Hadley löytää oikean kirkon. Olosuhteet ovat kuitenkin aivan toiset kuin hän oletti. Oliver ei tunnukaan ilahtuvan hänen näkemisestään. Surullisena Hadley palaa hääjuhliin ja yrittää iloita isänsä uudesta onnesta. Hän ei kuitenkaan voi unohtaa Oliveria: tämä sai hänet näkemään itsensä ja isäsuhteensa uudessa valossa. Hadley lähti Lontooseen vastahakoisesti mutta on nyt valmis hyväksymään isän uuden vaimon ja olemaan onnellinen näiden puolesta. Lopulta hän saa itsekin olla onnellinen, sillä Oliver saapuu yllättäen hääpaikalle.
Hadley nyökkää helpottuneena siitä, että lento on pysynyt aikataulussa, mutta samalla osa hänestä toivoo, että aikaa olisi vielä jäljellä. Huolimatta ihmisvilinästä, ahtaista istuimista ja tuntikaupalla edestakaisin matkustamoa leijailleista hajuista Hadleysta tuntuu, että hän ei ole vielä aivan valmis astumaan ulos koneesta, jossa hänen on ollut niin kovin helppoa uppoutua keskusteluun ja unohtaa se, mitä hän jätti taakseen ja mikä häntä vielä odottaa.
Heidän edessään istuva mies työntää ikkunaverhon auki, ja valokeila - niin kirkas, että Hadleyn on nostettava käsi silmiensä suojaksi - vyöryy heidän ylleen, nujertaa pimeyden ja riistää lopunkin siitä, mitä edellisyön taiasta saattoi vielä olla jäljellä. Hadley kurottaa avaamaan heidän penkkirivinsä ikkunaverhon ja näin lumous on lopullisesti haihtunut. Taivas on sokaisevan sininen, ja sitä koristavat pilviverhot ovat kuin kakun kuorrutusta. Lukuisien pimeässä vietettyjen tuntien jälkeen tekee melkein kipeää katsoa ulos.
Kirja oli yllättävä lukukokemus, hyvässä mielessä. Takakansiteksti antoi olettaa luvassa olevan melkoisen siirappista teinihömppää. Näin ei kuitenkaan ole, onneksi! Yksi syistä on se, että nuoresta iästään huolimatta Hadley ja Oliver välttävät tyypillisiä teiniaiheita. He eivät puhu uusimmista elokuvista tai musiikista, teknisistä vempaimista tai typeristä koulukavereista. Enemmänkin he juttelevat niitä näitä tuoden kuitenkin mukaan pienen palan perheongelmistaan. Molemmat ovat etenkin henkisesti kaukana vanhemmistaan. He vain raapaisevat vaikeiden asioiden pintaa mutta tuntuvat silti ymmärtävän toisiaan. Paha olo piilotetaan vitsailuun, mutta toinen tajuaa silti mistä on kyse. Heidän välillään myös hiljaa oleminen on keskustelua.
Kirjan loppu jättää hyvän mielen. Nuoret ovat Lontoossa yhdessä, sillä hetkellä. Lukijalle jää vapaus kuvitella: mitä tapahtuu seuraavana päivänä, entä sen jälkeen kun molemmat ovat palanneet Yhdysvaltoihin tahoilleen - Hadley kotiin ja Oliver opiskelemaan - tekevätkö he joskus matkan Pohjois-Dakotaan, onko heillä yhteinen tulevaisuus ja niin edelleen. Vaikka loppu jää tavallaan avoimeksi, ei se kuitenkaan vaadi jatko-osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti