Lukutaitokampanjassa luettua, osa 5. Anne-Maria Latikka: Tuulensuoja ja muita novelleja

Anne-Maria Latikka: Tuulensuoja ja muita novelleja
WSOY 2013
149 s.









Jos aiotte lukea edes yhden novellikokoelman, niin lukekaa Tuulensuoja ja muita novelleja. Se on loistava, esikoisteokseksi harvinaisen kypsä, loppuun asti hiottu, ilman yhtään turhaa sanaa. Kokoelma on kolmiosainen, ensimmäisessa osassa on kaksi novellia, toisessa neljä ja kolmannessa kolme. Rakenne toimii sekä osien että kokonaisuuden kannalta. Kaikki novellit tuntuvat kuuluvan juuri siihen missä ne ovat. Mikään ei ole ylimääräistä mutta mitään ei myöskään puutu.

Novellien maailma on näennäisen arkinen mutta kuitenkin hiukan vino. Tavallisista tilanteista tulee absurdeja, kuitenkin täysin ilman ylilyöntejä. Se mikä tuntuu huvittavalta, omituiselta tai kauhistuttavalta on novelleissa arkipäiväistä ja todentuntuista. Lukijaa johdetaan taitavasti harhaan niin että koskaan ei voi tietää etukäteen miten missäkin novellissa käy.

- No niin, nytpä tiedän. Muutetaan leukaa sittenkin jykevämmäksi. Sellaiseksi kuin teillä, se on komea. Ja samanlainen kuin isälläni. Sitten levennetään suuta. Suuri hymy kaunistaa.

Tuntui kummalta sommitella omaa leukaansa vieraalle naiselle. Joona hymähti, tai naiselle ylipäänsä. 
 
- Ja äidillä oli tuollaiset silmät kuin kuvassa, Haikko jatkoi. - Samoin siskollani. Kiinnostavaa. Kai voisin lainata myös heidän neniään. Tuskin se haittaa, kun molemmat ovat haudassa. Eipä heillä niille mitään käyttöä ole.

Sitaatti on novellista Käyntikortti, jossa plastiikkakirurgi Joona saa asiakkaakseen Helmia Haikon. Haikko haluaa uudet kasvot mutta ei osaa päättää millaiset, jokaisella tapaamiskerralla hän haluaa jotain erilaista kuin mitä edelliskerralla suunniteltiin. Lopputulos on, että mitään ei tehdä vaan Haikko vie Joonan ja tämän tyttären Linnanmäelle. Tässä kuten monessa muussakin novellissa lukijalle tulee yllättynyt olo; ai näinkö se menikin. 
 
Jokaisessa novellissa on pohjalla jotain ikävää - kuten yksinäisyyttä, onnettomuuksia tai sairauksia - joka on kiedottu vinksahtaneen huumorin vaippaan. Traagisesta tulee vähemmän traagista, ei nyt suoranaista hupia mutta kuitenkin. Ja vaikka monissa novelleissa on onneton (ei huono vaan ei-onnellinen) loppu, ei lukija jää suremaan henkilöhahmojen kohtaloa vaan iloitsee siitä tovista, jonka sai viettää heidän kanssaan.