Kotimainen kaksikko: Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni & Kjell Westö: Kangastus 38

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni
Like 2013
302 s.

Kjell Westö: Kangastus 38
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Hägring 38
Käsikirjoituksesta suomentanut Liisa Ryömä
Otava 2013
334 s.


Luin kirjat peräkkäin ja päätin tehdä niistä yhteisen postauksen. Kaikista eroista huolimatta niillä tuntui olevan myös paljon yhteistä.

Synkkä niin kuin sydämeni kertoo Aleksi Kiven henkilökohtaisesta tragediasta. Hänen äitinsä on kadonnut vuonna 1993 ja 13-vuotias Aleksi on jäänyt yksin, ilman sukulaisia tai läheisiä ystäviä. Kymmenen vuotta myöhemmin Aleksi näkee miehen, joka aiheuttaa tuttuuden tunteen. Hän saa päähänsä, että mies on syypää äidin katoamiseen. Toinen kymmenen vuotta kuluu ennen kuin Aleksi saa ujutettua itsensä miehen lähipiiriin selvittääkseen lopulta totuuden.

Kangastus 38 sijoittuu vuoteen 1938. Maailmalta kuuluu huolestuttavia uutisia, sodan uhkaa, joka vaikuttaa myös Helsinkiin. Claes Thune pyörittää asianajotoimistoaan apunaan konttoristi Matilda Wiik. Rouva Wiik on pätevä työssään, mutta Thune etsii säröä tämän kovassa pinnassa. Missä on rouvan perhe? Matilda puolestaan on päättänyt pitää menneisyytensä piilossa kaikilta, hän ei halua palata kahdenkymmenen vuoden taakse, missä nälkä, väkivalta ja kuolema olivat päivittäistä seuraa. Menneisyys kuitenkin tulee hänen luokseen, häntä tunnistamatta ja hänestä kiinnostuen.

Molemmissa kirjoissa päähenkilö joutuu pitämään yllä kulissia; sisällä kuohuu mutta pinnan on oltava tyyni. Pelko on pidettävä piilossa, epävarmuus työnnettävä taka-alalle. On oltava valmis toimimaan, kun tilaisuus tulee.

Molemmissa kirjoissa päähenkilöillä on mielessään kosto, ja kostolle on kohde. Aleksi tutustuu kohteeseen aluksi eri medioiden kautta, lopulta myös henkilökohtaisesti. Hän joutuu pelaamaan kissa-hiiri - leikkiä huomatakseen tilanteen olevan monimutkaisempi kuin hän osasi ajatella. Matilda tapaa kohteen sattumalta, mutta suunnitelma on pian valmis. Hän antaa kohteen tulla lähelleen, hän antaa tälle aikaa - ja iskee.

Kangastuksen toinen päähenkilö Claes on hyvän perheen poika, joka on tuottanut perheelleen pettymyksen. Asianajotoimisto ei tuota riittävästi rahaa ja vaimo on jättänyt hänet toisen miehen takia. Claes ystävineen kokoontuu kuukausittain Keskiviikkokerhossa, joka sekin alkaa vähitellen tuntua pettymykseltä. Kuohuvassa maailmassa kuusi miestä huomaavat olevansa sittenkin hyvin erilaisia, toisistaan vieraantuvia ja riitaisia.

Kummassakin kirjassa on hyvin melankolinen pohjavire. Ihmiset ovat yksin, sekä pää- että sivuhenkilöt. Jotkut näyttävät menestyneiltä mutta ovat silti yksin. Seurassa ollessaankin he ovat yksinäisiä. Kaikki ovat kokeneet sekä henkisiä että fyysisiä kolhuja, jotka kuitenkin yritetään piilottaa tai joita pyritään vähättelemään.

Päivien mittaan Thunesta alkoi vähitellen tuntua, että vammat olivat käypä hinta oikeudesta ja mahdollisuudesta ilmaista perimmäiset ajatuksensa vapaasti ja julkisesti. Hänhän jäi henkiin eikä pahoinpitelystä jäisi edes pysyviä jälkiä. Toisissa maissa teljettiin leiriin tai ammuttiin kuoliaaksi jos ilmaisi mielipiteen joka ei ollut enemmistön tai valtaapitävien mieleen. Kun kylkiluiden kolotus helpotti ja silmän turvotus laski, Thune alkoi jopa tuntea paradoksaalista kiitollisuutta pahoinpitelijöitään kohtaan: tämä oli sentään vanha kunnon Suomi, jossa motattiin nyrkillä kun sisu kuohahti, ja unohdettiin sitten koko juttu, kun taas muualla vastarannankiisket suljettiin Dachauhun tai annettiin niskalaukaus Lubjankan kellarissa.
(Kangastus 38)

Äidin huoneessa istuin sängyn reunalle. Huone tuoksui äidiltä ja jokainen esine näytti siltä kuin äiti tarttuisi siihen hetkellä millä hyvänsä. Tavarat olivat jo liikkeessä: kohoamassa pöydältä, hyppäämässä henkarilta, nousemassa lattialta. En tiennyt mitä minun tuli tehdä. Ajatus siitä, että äidin tavarat katoaisivat johonkin, tuntui toiselta katoamiselta. Samalla ymmärsin, että en millään voisi kuljettaa mukanani kaikkea tätä. Enkä oikeastaan edes kovin paljoa tästä. 
(Synkkä niin kuin sydämeni)

Kaikesta ikävästä, pahasta olosta, väkivallasta huolimatta lukukokemuksista jäi hyvä olo. Jäi tunne, että on lukenut jotain tärkeää, koskettavaa. On lukenut hyvin kirjoitettua, hyvin suomennettua. On lukenut siitä, kuinka ajasta, paikasta ja ulkoisista olosuhteista riippumatta ihmisten sisäiset ongelmat ovat samoja. Se kyllä pistää ajattelemaan.