J. R. R. Tolkien: Maamies ja lohikäärme

J. R. R. Tolkien: Maamies ja lohikäärme
Englanninkielinen alkuteos Farmer Giles of Ham (1949)
Kuvittanut Pauline Diana Baynes
Suomentanut Panu Pekkanen
WSOY 1978
80 s.

Tolkien on tietysti tunnettu massiivisista opuksistaan, mutta on hänen tuotannossaan myös pienempiä - tai siis ohuempia - kirjoja. Maamiehessä ja lohikäärmeessä on ihan kunnon tarina huolimatta vähäisestä sivumäärästä, jännittävä mutta samalla hauska. 

Suomentajalle kiitos kirjan nimestä, on huomattavasti kiinnostavampi kuin mitä olisi suora suomennos (Maanviljelijä Giles Hamin kylästä). Nyt kirjan nimi kertoo sen olennaisen mitä tapahtuu; maamies kohtaa lohikäärmeen. Ei itsestään selvin taistelupari, ja sattumalla on iso osuus siinä että näin käy. 

Hamin kylään saapuu ensin eksynyt jättiläinen. Hän osuu vahingokseen maanviljelijä Gilesin tilalle. Tilan koira Garm hälyttää isännän, joka ei ole uskoa korviaan mutta lähtee kuitenkin katsomaan mistä on kyse. No, jättiläinen siellä on! Giles onnistuu hätistämään jättiläisen tiehensä. Tapahtumalla on todistajia, ja niinpä Giles saa pelottoman sankarin maineen. Mutta kun kylää lähestyy lohikäärme, Giles ei halua käydä taistoon sitä vastaan. Hän ei ehdi, koska tilalla on niin paljon töitä. Kyläläiset kuitenkin pakottavat hänet lohikäärmejahtiin, ja siitäpä alkaa varsin eriskummallinen tarina kahden olennon tapaamisesta. 

Niinpä eräänä talvipäivänä, noin viikkoa ennen joulua, Chrysophylax levitti siipensä ja lähti lentoon. Se laskeutui hiljaksiin keskiyöllä aivan keskelle sitä keskistä valtakuntaa, jota hallitsi Augustus Bonifacius, rex et basileus. Se ehti tehdä lyhyessä ajassa melko lailla vahinkoa murskaamalla ja polttamalla sekä lampaita, nautoja ja hevosia ahmimalla.

(...)

Viimein Giles tuli mutkaiselle tielle joka ei ollut kärsinyt paljonkaan vahinkoa ja näytti hiljaiselta ja rauhalliselta. Seurailtuaan sitä vajaan virstan verran hän alkoi tuumia eikö hän jo ollut tehnyt velvollisuuttaan ja kaikkea sitä mitä hänen maineensa vaati. Hän päätti että hän oli kulkenut tarpeeksi kauas, ja hän ajatteli juuri takaisin kääntymistä ja päivällistään ja sitä miten hän kertoisi ystävilleen että lohikäärme oli nähnyt hänen tulevan ja muitta mutkitta lentänyt tiehensä, kun hän kääntyi jyrkästä mutkasta.

Siinä oli lohikäärme, makaamassa poikittain murtuneen pensasaidan päällä, ja sen kauhistuttava pää ulottui keskelle tietä. "Apua!" huusi Garm ja otti jalat alleen. Harmaa tamma istahti siihen paikkaan, ja maamies Giles lensi selälleen ojaan. Kun hän pisti päänsä esiin, lohikäärme oli aivan valveilla ja katseli häntä.

Minulla on sellainen mielikuva, että olen lukenut tämän joskus aikaisemminkin, mutta ei haittaa, tämä on niitä kirjoja jotka kestävät monta lukukertaa. Lohikäärme Chrysophylax Dives on samaan aikaan huvittava, sympaattinen ja ärsyttävä. Giles on enimmäkseen vain ärsyttävä, mikä saa lukijan tuntemaan olonsa omituiseksi. Onko laitaa pitää enemmän lohikäärmeestä kuin ihmisestä? 

Tarina on höystetty runsaalla määrällä huumoria, ehkä siksi pidin siitä niin paljon. (Fantasia)kirjallisuus on täynnä eeppisiä taisteluita ihmisten ja lohikäärmeiden välillä, joten on piristävää lukea kohteliasta keskustelua, kaupankäyntiä, toisen jekuttamista ynnä muuta vastaavaa. 

Tämänkin luin Helmet-lukuhaasteeseen, näin täyttyy kohta 29, "kirjassa on lohikäärme".  

Muissa blogeissa tätä on luettu myös, postaus löytyy esimerkiksi Lukijattarelta ja Taikakirjaimista.