Lukuhaasteen sivuraide 13. Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta
Englanninkielinen alkuteos Memories of the Future (2019)
Suomentanut Kristiina Rikman
Otava 2019
399 s.

Siri Hustvedt julkaisee suhteellisen harvoin, mutta sitäkin laadukkaampaa. Jälleen kerran lukija tempaistaan kiehtovaan New Yorkiin, mielen ja muistojen epävarmuuteen, rakkauden ja pelon ristiriitaan. Heti aluksi on annettava kiitos Kristiina Rikmanille, pitkät virkkeet pysyvät hallinnassa, ymmärrettävinä. Alkuteksti ei liene ollut helppo käännettävä, mutta lopputulos on hieno. Muutamat lyöntivirheet pistivät harmillisesti silmään mutta muuten nautin lukemisesta suunnattomasti.

Vuonna 1978 parikymppinen S. H. muuttaa New Yorkiin. Hän aikoo pitää välivuoden ja kirjoittaa sinä aikana romaanin. Ian ja Isadora pääsevätkin tarinassaan alkuun, mutta sitten S. H. tempautuu seuraamaan naapuriaan Lucya. Tämä puhuu päivät pääksytysten, joskus yötkin. Monologit vaikuttavat kovin sekavilta, mutta S. H. ei voi lopettaa seuraamasta niitä. Hän jopa käyttää stetoskooppia apunaan kuullakseen paremmin. Päiväkirja täyttyy sekä hänen kuulemastaan että kokemastaan. Erinäisten sattumusten kautta hän tutustuu Lucyyn ja tämän tuttaviin, jotka hekin vaikuttavat ensi alkuun kovin kummallisilta. Naisten noitapiiri muovautuu kuitenkin tekijäksi, joka on mukana S. H: n elämässä vuosikymmeniä, samoin kuin ystäväporukka viiden jengi, josta kuitenkin yli muiden nousee Whitney.

40 vuotta myöhemmin S.H. tyhjentää äitinsä asuntoa ja löytää muistivihon. Sitä lukiessaan hän palaa nuoruusvuosiinsa ja havaitsee, että aika vaikuttaa muistoihin. Joitakin kohtaamisia ja tilanteita hän ei muista lainkaan, toiset hän muistaa erilaisina kuin mitä päiväkirjaan on raportoitu. Menneisyys kietoutuu nykyisyyteen ja muistuttaa, että ihminen on se mikä on nyt vain siksi että on kokenut sen minkä on. 

En muista Wandaa lainkaan.

Muistan Ian Feathersin ja pidän hänestä edelleen kovasti sepitelmänä, jonka toivoin kehittyvän ja päätyvän kauttani maailmaan, kun taas Wandasta minulla ei ole edes heikkoa muistikuvaa, ja, uskokaa pois, olen yrittänyt manata mieleeni hänen suuria silmiään ja pientä suutaan ja tummahkon vaaleaa tukkaansa, mutta tuo Venäjän historian opiskelija on kadonnut muististani. Kuinkahan monta muuta ihmistä, tapahtumaa, keskustelua ja tarinaa kuolleista vanhemmista olen unohtanut? Kuinka monta Wandaa? Satoja, luulisin. Muistiin ei ole uskomista, se on huokoinen. Minun muistini mukaan nuo sanat Wandasta olisi voinut kirjoittaa joku ventovieras, tai minun silloinen minäni on saattanut keksiä koko jutun omasta päästään. Jälkimmäistä epäilen. Muistan nuoren itseni sen verran hyvin että vaikka ironian tajuni kypsyikin, kuolleista äideistä puhuttaessa pysyin totuudessa. 

Aloin harmitella lukiessani, että miksi en ole pitänyt päiväkirjaa, olisi kiinnostavaa nähdä, mitä olen nähnyt ja ajatellut vaikkapa 20 vuotta sitten. Nyt väistämättä miettii, kuinka todenmukaisia ovat muistot, etenkin sellaisilta ajoilta jolloin elämässä on ollut vaikeita hetkiä. 

Kirjassa on hirveän paljon kaikkea, eli sillä on kaikki edellytykset olla sekava sillisalaatti. Sitä se ei kuitenkaan ole, päinvastoin. Wicca, filosofia, traumat, vanheneminen, seksuaalinen väkivalta ynnä muu muodostavat äärimmäisen tasapainoisen kokonaisuuden. 

Henkilöhahmoja on runsaasti, mutta kaikki esiintyvät sen verran paljon että he ovat eläviä eivätkä jää hahmotelmiksi / ääriviivoiksi. Kaikissa on joku ominaisuus, millä he erottuvat muista selkeiksi omiksi persoonikseen. Pidän siitä, että nykyhetki, päiväkirjamerkinnät ja S. H:n romaani on erotettu toisistaan erilaisilla fonteilla, koko ajan pysyy kärryillä siitä missä ajassa ja maailmassa mennään. Kaikki fontit ovat silmälle ystävällisiä, erityiskiitos siitä että kursiivia on vältetty. 

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 29, "kirjassa nähdään unia". Kirja on luettu myös blogeissa Lumiomena, Leena Lumi, Kirjaluotsi sekä Reader, why did I marry him?